Seuraavana yönä näki taas paimen akan aarnio-valkean muodossa lähestyvän hänen majaansa ja hän huusi sille:
— Tuleppas tänne ihana impi, niin paikalla pidämme häät. Mimmoiset nuo häät olivatkaan, sitä ei koskaan ole saatu kuulla; mutta sydänyön aikana, kun akka oli vaipunut sikeään uneen, tarttui paimen lammas-rautoihinsa ja keritsi niin taitavasti morsiameltansa parran, jotta leuka jäi vallan paljaaksi, ja ihmekseen näki hän silloin, että se oli valkouen ja hieno kuin nuoren tytön leuka. Silloin hänen päähänsä juolahti se ajatus, että hän samoin voisi keritä koko vuohi-puolisonsa, niin ehkä se karvansa kanssa menettäisi rumuutensa ja ilkeytensä.
Koska se yhä nukkui tahi ainakin oli nukkuvinaan, niin ei mikään tuota keritsemistä estänyt. Mutta työnsä päätettyään huomasi hän kummastuksekseen, että hän oli kerinnyt pihlajaisen sauvansa ja että hän makasi ihan yksin sen vieressä.
Peloissaan mitä tämä uusi tenhous taas merkitsisi, nousi hän vuoteelta ja ensimäiseksi työkseen luki lampaansa. Niiden luku oli kaksi sataa, ikäänkuin ei yksikään niistä milloinkaan olisi hukkunut.
Hät' hätää poltti hän sitten kaikki vuohen karvat ja kiitti hyvää pyhimystänsä, joka ei enään tästä puoleen sallinut liekkiöiden häntä kiusata.
METSÄN HÄVITTÄJÄ.
Onneton se nainen, joka puita metsässä kootessaan tiellään tapaa puna-haarniska-miehen. Tämä, vaikka hän hävittää metsän puut, ei kuitenkaan salli ihmisten hyötyä hänen raivoamisestansa.
Maurice Sand.
Köyhä kansa on joskus erinomaisesti runollinen. Sitä todistaa tämäkin tarina, jossa se niin suloisella surumielisyydellä laskee leikkiä omasta köyhyydestään:
"Huhtikuussa kultarinta-kerttu ja hippi-kerttunen tapasivat toisensa metsässä ja rupesivat toisensa voimista ja aikaan-tuloa kyselemään.