Madame d'Ionis oli salissa, kun astuin sisään. Näin edessäni todella viehättävän naisen, mutta liian pienen, ollakseen joku noista kolmesta näkemästäni kummituksesta. Sitäpaitsi hän ei lainkaan ollut henkiolennon eikä aaveen näköinen; päinvastoin hän oli maallisen kaunis, terve ja säteilevä sekä, niinkuin siihen aikaan sanottiin, miellyttävän täyteläinen, ja puhui kaikesta varmalla arvostelukyvyllä, omaten näennäisesti lempeän ulkokuoren alla voimakkaan luonteen.
Käsitin hetken sananvaihdon jälkeen, että hän, kiitos älykkyytensä, lujuutensa ja avomielisyytensä sentään saattoi elää yhdessä kehnon miehensä ja perin ahdasmielisen anoppinsa kanssa.
Tuskin olimme istahtaneet aamiaispöytään, kun vanha kreivitär, tarkasteltuaan minua, huomasi, että olin rasittuneen näköinen, siitä huolimatta, että olin kylliksi unohtanut seikkailuni, voidakseni syödä hyvällä ruokahalulla ja antaakseni kauniin emäntäni huolenpidon vaikuttaa itseeni varsin, miellyttävästi.
Muistaen Zéphyrinen sanat, kiiruhdin kertomaan, että olin nukkunut hyvin ja nähnyt kauniita unia.
"Ah, olin siitä varma", huudahti vanha nainen lapsellisella ihastuksella. "Siinä huoneessa näkee aina suloisia unia. Kertokaapa meille unenne, herra Nivières!"
"Ne ovat hyvin epämääräisiä. Luulen kuitenkin muistavani erään naisen…"
"Yhdenkö vaan?"
"Ehkä kaksi!"
"Kenties kolmekin?" sanoi madame d'Ionis hymyillen.
"Aivan oikein, madame, nyt muistan, että niitä oli kolme."