"Kauniita?" kysyi leskirouva riemuiten.
"Hyvin kauniita, mutta hieman vanhahkoja."
"Todellako?" sanoi madame d'Ionis, nyökäten Zéphyrinelle, joka istui pöydän toisessa päässä. "Ja mitä he sanoivat teille?"
"Aivan käsittämättömiä asioita. Mutta siinä tapauksessa, että se tuottaa huvia, koetan panna parhaani palauttaakseni mieleeni heidän sanansa."
"Ah, rakas lapsi", virkkoi leskirouva, "se huvittaa minua niin, etten voi sitä sanoa. Selitän sitten myöhemmin. Alkakaa kertoa…"
"Kertoa; se on vaikeata; voiko unia kertoa?"
"Ehkä, jos teidän muistianne hiukan terästetään", sanoi kreivitär d'Ionis rauhallisesti. "Eivätkö he kertoneet teille perheemme tulevista vaiheista?"
"Taisivat kertoa."
"Oh, siinä näette, Zéphyrine!" huudahti leskirouva; "te joka ette usko mitään! Ja olenpa varma siitä, että he puhuivat oikeusjutusta. Kertokaa, herra Nivières, kertokaa minulle tarkoin kaikki!"
Madame d'Ionis loi minuun varoittavan katseen. Selitin, että en ollut unissani kuullut sanaakaan oikeusjutusta. Leskirouva suvaitsi ensin näyttää kovin pahastuneelta, mutta tyyntyi kuitenkin pian ja sanoi: