HANKE. No Hete, ole varovainen, muuten taitat siltä kaikki luut.
PLESCHKE. Minä luulen että sen tytön — sen tytön — on joku — on joku loihtinut.
TULPE. Voipi olla hyvinkin, että se tyttö on loihdittu.
HANKE (äänekkäästi): Täällä se loppuu, sen minä sanon.
MARTHA SISAR (on Heten avulla vienyt Hannelen taas vuoteelle): Voi olla niin, rakas ystävä, mutta olkaa niin hyviä, näettehän te: sairasta ei saa enää häiritä!
HANKE. Mitäs häiriötä me sitten olemme tehneet?
PLESCHKE (Hankelle): Sinä olet hulttio — hulttio olet — hulttio, ettäs sen nyt tiedät — ja — ja — ja — sillä hyvä. Pitäähän sairaan — sairaan — senhän tietää lapsikin — sairaan pitää saada olla rauhassa.
HETE (matkien häntä): Sairaan — sairaan —
MARTHA SISAR. Minä pyydän teitä, olkaa nyt niin hyviä.
TULPE. Sisar on oikeassa, laittautukaa tiehenne.