HANNELE. Tiedätkö sisar? Opettaja Gottvald on kaunis' mies.
Heinrich on hänen nimensä. Heinrich on niin kaunis nimi, eikö ole?
(Sydämellisesti). Rakas, armas Heinrich! Sisar tiedätkö? Me vietämme
yhdessä häät. Niin, niin, me molemmat: herra opettaja Gottvald ja minä.
Ja kun he oli kihlatut
Niin yhdessä he kulki
Häävuoteesehen valkeaan
Yö heidät verhoons' sulki.
Hänellä on niin kaunis parta. (Hurmaantuneena.) Hänen päässään kukkii apilas. — Kuuletko! — Hän kutsuu minua. Etkö kuule?
MARTHA SISAR. Nuku, Hannele, nuku, ei kukaan kutsu.
HANNELE. Se oli Herra — Jeesus. — Kuule! Kuule! Hän kutsuu minua taas: Hannele! — aivan selvästi: Hannele! aivan, aivan selvästi. Tule, seuraa minua.
MARTHA SISAR. Kun Jumala kutsuu minua pois, tahdon olla valmis lähtemään.
HANNELE (taas kuun valaisemana, kurottaa päätään, ikäänkuin suloista tuoksua hengittäen).
MARTHA SISAR. En, Hannele.
HANNELE. Syreenin tuoksua? (Yhä haltioituneemmin ja riemukkaammin.)
Kuulehan! Kuulehan! Mitä kummaa se on? (Kuuluu kaukaa suloinen ääni.)
Ovatko ne enkeleitä? Etkö kuule?
MARTHA SISAR. Kyllä, minä kuulen, mutta tiedätkö, sinun täytyy nyt laskeutua hiljaa kyljellesi ja nukkua rauhassa huomisaamuun asti.