HANNELE. Kosketko minuun kovasti, kuolema? Hän on vaiti. Hän ei sano mitään, vaikka minä mitä kysyisin, äiti!
LAUPEUDENSISAR. Herran sanat kuuluvat selvinä sydämessäsi.
HANNELE. Minä olen usein kaivannut sinua kaikesta sydämestäni. Vaan nyt minä pelkään.
LAUPEUDENSISAR. Valmistaudu.
HANNELE. Kuolemaan?
LAUPEUDENSISAR. Niin.
HANNELE (äänettömyyden jälkeen, arasti): Täytyykö minun maata arkussa raadeltuna ja ryysyisenä?
LAUPEUDENSISAR. Jumala on sinut vaatettava. (Ottaa esiin pienen, hopeisen kulkusen ja soittaa. Heti tulee, astuen äänettömästi kuten kaikki seuraavat olennot, pieni kyttyräselkäinen kyläräätäli, morsiuspuku, huntu ja seppele käsivarrellaan ja kädessä lasiset kengät. Hänellä on huojuva, koomillinen käynti, hän kumartaa ääneti enkelille, laupeudensisarelle ja sitten, kaikista syvimpään, Hanneleelle).
KYLÄRÄÄTÄLI (yhä kumarrellen): Neitsyt Johanna Katharina Mattern. (Yskäisee äänensä selvemmäksi.) Herra isänne, hänen ylhäisyytensä herra kreivi on suvainnut tilata minulta morsiuspuvun.
LAUPEUDENSISAR (ottaa räätäliltä puvun ja pukee Hannelen ylle): Tule, minä puen sen yllesi, Hannele!