VIERAS. Nouse.
HANNELE. Sinun pukusi on tahraton. Minä olen häpeän peittämä.
VIERAS (laskee kätensä Hannelen pään päälle): Niin otan minä kaiken alhaisuuden sinusta. (Koskettaa hänen silmiään, minkä jälkeen hellällä väkivallalla kohottaa hänen kasvojaan.) Niin annan minä silmillesi ikuisen valon. Nähkää auringot ja uudet auringot. Nähkää ikuinen päivä aamuruskosta iltaruskoon. Nähkää kaikki minkä loisto täällä väikkyy: sininen meri, sininen taivas ja iankaikkisuuden vihreät nurmet. (Koskettaa hänen korviaan.) Niin annan minä korvillesi lahjan kuulla kaikkien miljoonien enkeleiden kaiken riemun Jumalan miljoonissa taivaissa. (Koskettaa hänen suutaan.) Niin irroitan minä sinun sopertavan kielesi siteet ja lasken siihen sinun sielusi, minun sieluni ja kaikkivaltiaan Jumalan sielun.
HANNELE (koettaa koko ruumis väristen ojentautua suoraksi. Kuin suunnattoman onnentaakan painamana ei hän voi sitä. Syvä nyyhkytys ja itku tärisyttää häntä, hän kätkee päänsä vieraan rintaa vasten.)
VIERAS. Näillä kyynelillä pesen sielusi maailman tomusta ja tuskasta.
Minä tahdon korottaa sinun askeleesi Jumalan tähtien toiselle puolelle.
(Vienojen sävelten soidessa puhuu vieras seuraavasti, silittäen kädellään Hannelen päätä. Hänen puhuessaan ilmestyy ovesta enkeleitä, suuria, pieniä, poikia, tyttöjä, seisten ensin arkoina, uskaltaen viimein tulla sisälle, missä heiluttavat pyhäsavuastioita ja koristavat huonetta matoilla ja kukkasilla.)
VIERAS.
Niin, autuus ihana kaupunki on,
Siellä rauha ja riemu on loppumaton,
(Harpunsoittoa, ensin hiljaa, sitten kovaa ja täysiäänisinä.)
Katot kultaa ja huonehet marmoriset,
Punaviiniä suihkuvat lähtehet.
Kadut peitoss' on kukkien valkeitten,
Soi torneista hääsoitto ikuinen.
Katon harjoilla kullassa aamun koin
Ruusut hehkuvat vehmahin kiehkuroin,
Ja perhoset leijaa ja joutsenien
Käy ylhäällä kaartelu ainainen,
Ne ylväinä leijaavat taivaita päin
Halk' ilmain hopeena heläjäväin.
Ikikaarissa siellä ne karkeloi
Ja siivet kuin ilmojen harput soi.
On allansa Siioin, sen puistot ja veet
ja seurana tähtien saattueet.
Siell' alhaalla ihmiset kaulakkain
Käy juhlassa taivaisen sunnuntain.
Punaviiniä helmivin ulapoin
Meri kutsuvi sieluja inehmoin.
Ja sen purppurahelmahan taivaiseen
He astuvat kirkkaine ruumiineen.
Ja sieltä ken nousevi riemuiten,
Sen pessyt on veri Jeesuksen.