Ennen saatoin rukoilla ja tunsin, kuinka maailma takanani häipyi pois. Hekumallista sulautumista oli tuossa rajattomassa Jumalalle antautumisessa, jossa samalla tunsi häviävänsä ja olevansa suloisessa turvassa.
Nyt puuttuu välittäjä. Isä Joann on kuollut, ja niillä, jotka ovat tulleet hänen jälkeensä, ei ole sitä ihmeellistä voimaa, joka saa mielet värisemään ja johtaa kaikki tunteet vain yhteen, kuin leveään, loppumattomaan virtaan.
Huomaan, että keisarillinen perhekin tuntee tuskallisesti tuon sijan yhä vielä olevan, täyttämättä.
Keisarinnan vointi on olosuhteisiin nähden suotuisa.
Saksan keisarin käynti Räävelissä näyttää istuttaneen hänen mieleensä epämääräistä pelkoa.
Hän kertoi minulle keisarin ajattelevan ottaa osaa Kurskissa pidettäviin manöövereihin ja seuraavansa häntä sinne, edellyttäen, että hänen tilansa sen vain sallii. Keisari aikoo Kurskista lähteä etelään ja koettaa vaikuttaa ehkäisevästi hallitukselle vihamieliseen liikkeeseen puhumalla väestölle.
Hän puhui levollisesti ja ystävällisesti. Niinkö vähän hän aavistaa todellista tilaa, vai sulkeeko hän väkisin silmänsä, jottei menettäisi viimeistäkin tukea?
En voi päästä irti siitä ajatuksesta, että lääkärit pitävät keisarinnan vointia aivan liian säännöllisenä ja suotuisana.
Kun hän luulee olevansa huomaamattomana, muuttuu hänen ilmeensä: hänen kasvonsa ovat kalpeat ja uurteiset — kovasti kärsivän kasvot. Eikä hänen käynnissään ole havaittavissa yksinomaan pitkälle kehittyneen raskaudentilan vaikutus.
Samalla hänellä on ihailtava kyky hillitä itseään ja pitää ympäristöään alituisen harhaluulon vallassa. Eivät edes kamarirouvat aavista mitään. Ehkä se on selitettävissä siten, että he eivät enää osaa nähdä hallitsijattaressa ihmistä, jolle tuottaa vaivaa tuskanhuudon tukahduttaminen.