Se seikka, että hän oli arvannut tämän askelen liian helpoksi, ei tehnyt häntä neuvottomaksi.
Aleksandra Feodorovna oli hermostunut ja epäluuloinen, umpimielinen ja uskonnolliseen mystillisyyteen kallistuva. Terveesti ajattelevasta protestantista oli tullut kiihkoinen luopio…
Kunpa onnistuisi herättää hänen sieluunsa naisen luonnollinen halu, vallanhimo…!
Rouva Vyrubova kyllä pudisti päätään, kun tuli puhe keisarinnan vaikutusvallasta.
"Ei ole mitään vaikutusvaltaa, joka voisi häntä houkutella, rakkaani. — Vaikutusvalta keisariin? — Hänellä voisi sitä olla, jollei hän olisi niin suuripiirteinen… Haluja? — En tiedä ketään, joka olisi niistä vapaampi."
Hän seisoi miehen edessä kapea pää painuneena, tummat silmät hellinä ja nöyrinä kohdistuneina hänen ahavoituneihin kasvoihinsa. Mies katsoi hänen ylitseen ikäänkuin hän olisi ollut jokin yhdentekevä esine.
"Entä isä Joann?" kysyi hän äkkiä.
Rouva Vyrubovan hennoilla kasvoilla kuvastui kummastusta.
"Pyhimys?"
Mies työnsi hänet töykeästi luotaan.