Talven lohduton apeus. Puisto äänetönnä, lumen vallassa, kuolleena. Ei lasten naurua, ei honottavia muistutuksia englannin kielellä.
Pikku suuriruhtinatarten on pakko pysyä kotosalla. Eräs englantilaisista lapsentytöistä on erotettu ja vakoojaksi epäiltynä toimitettu maasta pois.
Keisarinna kuuluu yöt päivät itse vartioivan pikku perintöruhtinaan unta. —
Vasiliostrovin kaupunginosassa taistellaan yhä vielä katusulkujen turvissa. Sevastopolissa panevat mellakoivat merisotilaat toimeen murhapolttoja. Venäjän Puolassa riehuu kapinahenki sortovaltaa vastaan. Ja sotanäyttämöllä etenee keltainen vihollinen voitollisesti.
Puuttuu mies. Se ainoa, joka oli kyennyt kokoomaan kaikki ristiriitaiset langat jäntevään, häikäilemättömään kouraansa. — Besobrasov!
Viisaasti harkiten hän oli liittynyt suuriruhtinaiden puolueeseen, kun hänen etunsa niin vaati. Mutta hänen liittolaisensa eivät pysyneet uskollisina.
Kun vihdoin ei enää voitu ylläpitää yhä toistettua juttua venäläisten sotavoitoista, oli Sergei Aleksandrovitsh ottanut paljastaakseen keisarille koko asian. Näyttänyt, millä korteilla Besobrasov pelasi.
Valtioneuvosto sai oppia, ettei ollut siihen saakka osannut, arvioida, kuinka armottoman tylyksi tuo heikkotahtoinen hallitsija voi joskus yltyä.
Besobrasov syöstiin heti. Turhaan hän koki tarrautua rouva von
Vyrubovaan. Hän oli liian varhain riisunut naamionsa, niin että
Annushkassa oli nyt vain pettyneen naisen vihaa.
Hän katosi, upposi — tullen joskus näkyviin kumouksellisten miesten ja irstaiden naikkosten parissa, joille hänen sopi tehdä joitakin palveluksia ilmoittamalla hovin salaisuuksia. Pyörre oli tarttunut häneen ja veti häntä yhä syvemmälle. —