Kumpikaan ei ilmaissut erästä ajatusta… Maria Feodorovnan katse oli kiintynyt valtaistuimeen.
"Keisari ei pidä herra von Wittestä."
"Ja antaa hänen kuitenkin pyöritellä itseään. Tuo Korean riippumattomuusjulistus…"
Keisarinna katsahti ympärilleen. Suuriruhtinatar Elisabet oli heidän lähellään. Maria Feodorovnan ääni aleni melkein kuiskaukseksi.
"Nikolai haluaa rauhaa. Rauhaa hinnasta mistä hyvänsä. Tuo japanilaisen poliisisotilaan iskemä haava on tehnyt hänet väsyneeksi. Väsyneeksi ajattelemaan ja toimimaan."
Viimeiset sanat lausuttiin tuskin kuuluvasti. Suuriruhtinas pikemmin luki ne keisarinnan huulilta. Mutta hän havaitsi noissa tuskin kuultavissa sanoissa sykkivän kiihtymyksen.
"Väsyneeksi ajattelemaan ja toimimaan." — Ja maa tarvitsi hallitsijaa, joka osasi uhata rautaisella nyrkillä. Tarvitsi hallitsijan, joka oli viisas ja sitkeä ja osasi selvittää sotkuisen vyyhden repimättä lankoja. — Hallitsijan — tahi hallitsijattaren?
Nikolai Nikolajevitsh kohautti olkapäitään.
Maria Feodorovnan suunnitelmat olivat läpinäkyvät.
Mutta hän pelasi taitavasti.