Verivirtoja… Kenenkä verta?
Häntä kammotti, hän painoi käsiään vastakkain niin lujasti, että teki kipeätä…
Samaan aikaan kaikui Hodynkan kentällä kymmenistä tuhansista suista kauheita huutoja juhlayössä. Innoituksen päihdyttämät ihmiset vääntelivät raadeltuja ruumiitaan hevosten rautakavioiden alla. Veri höyrysi, kasakoiden kimakat huudot häipyivät Moskovan pimeyteen, laukaukset kajahtelivat; verisiä möhkäleitä kiemurteli selvittämättöminä röykkiöinä. Kukaan ei voinut sanoa, kuinka se oli tapahtunut.
Sadattuhannet, jotka olivat saapuneet tänne saadakseen katsella pyhää tsaarillista kruunausjuhlaa, veivät mukanaan kumeat tuskanhuudot kaukaisiin kyliinsä. Väsynyttä ja horjuvaa oli heidän käyntinsä, vaatteensa veren tahraamat, kun he astuivat kotia kohden.
Neljätuhatta Venäjän poikaa makasi verilätäköissä Hodynkan kentällä. Verta oli vuotanut, viattomien pyhää verta, joka kostutti Venäjä-äidin mustia helmoja.
Ne, jotka olivat juhlineet valkoista tsaaria, eivät riemuinneet enää. Murheellisina he lähtivät sieltä, tummissa, puolieläimellisissä katseissaan ensimäiset, hämärät arvoitukset, jotka odottivat ratkaisuaan…
* * * * *
Vanha Li-Hung-Tshang oli pyytänyt päästä herra von Witten puheille.
Sen mieltenkiihtymyksen vuoksi, joka Hodynkan kentällä sattuneen onnettomuuden luonnollisena seurauksena vallitsi Kremlin suojissa, ei hän ollut pyrkinyt keisarin puheille. Sanottiin, että Nikolai oli sielunsa syvimpään järkytetty, että tsaaritar, onnettomuudesta tiedon saatuaan, oli puhjennut hillittömiin kyyneliin.
Viisas Li-Hung-Tshang tiesi, etteivät ne hyvät neuvot, jotka hän toi, olisi tässä hälinässä päässeet kuuluville. Hän oli kyllin viisas jättääkseen ne tarkoin kuuntelevalle rahaministerille.