Witte teki tyytymättömästi torjuvan kädenliikkeen.
"Aleksandra Feodorovna", sanoi hän lyhyesti ja tiukasti.
"Keisarinna?"
Witte säikähti. Oliko hän puhunut liikoja?
Epäilevä hymy ilmestyi Li-Hung-Tshangin ryppyisen suun ympärille.
"Ei mitään varmaa!… Pelkästään toive!…"
Sergei Juljevitsh katseli alakuloisena välkkyvää jokea.
Pelkästään toive!… Toiveet saattoivat pettää. Ja kamarilla punoi hienoja, monihaaraisia verkkoja.
Joitakuita päiviä kruunauksensa jälkeen oli keisari Kremlissä avoimesti ja vapaasti selittänyt nöyrästi hänen lausuntoaan odottavalle kaupunkien lähetystölle, ettei venäläisestä perustuslaista voinut olla puhettakaan, että patriarkaaliset suhteet oli kansan samoin kuin itsevaltiuden edun tähden säilytettävä loukkaamattomina ja että hallitus vähitellen panisi toimeen uudistuksia, kohottaakseen kansan asteittain täysin eurooppalaisen kulttuurin tasalle.
Ne, jotka kuulivat nuoren keisarin sanat, eivät epäilleet hänen tarkoittaneen niillä täyttä totta. Uudistuksiin samoin kuin itsevaltiuteenkin nähden.