"Majesteetti…"
"Mitään pääsyä pakoon. Jotakin on vaanimassa tiellämme. Jotakin pelottavaa. Rasputin oli valo, joka valaisi tietä. Se valo on nyt sammunut!"
Hänen äänensä oli käynyt aivan hiljaiseksi, aleni kuiskaukseksi, joka häipyi kaoliinin liekin välähdykseen. Annushkaa värisytti.
"Sinä pelkäät, rakas? Ei, ei! Me olemme kaikki syntisiä. Mutta me olemme kärsineet syntiemme tähden ja sovittaneet niitä. Myöskin keisari. Nyt hän on yksin. Aivan yksin."
"Ovatko pyhimykset kuolemansa jälkeen voimattomia?"
Rouva Vyrubovan sanat kajahtivat äänekkäästi ja väkivaltaisesti huoneen aavemaisessa hiljaisuudessa. Hänen äänessään oli outo sävy. Ikäänkuin hänellä olisi ollut aikomus manata esiin siperialaisen läsnäoleva henki.
Keisarinnan kasvot vavahtivat. "Kuolemansa jälkeen! Ah! Hänen ruumiinsa on toimitettava minulle. Hänen hautansa täytyy olla vihityssä paikassa. Rukoilkaamme, Annushka!"
* * * * *
Parooni Freedericks oli pitkän keskustelun jälkeen poistunut keisarin luota. Hän oli pitänyt velvollisuutenaan selvittää hallitsijalle Rasputinin murhan yksityiskohdat.
Nyt hän kuuli keisarin askeleet, joka rauhattomana kulki edestakaisin huoneessaan. Siinä oli jotakin järkyttävää, että ihminen, joka hallitsi miljoonia, oli niin täydellisesti avuton. Ja Nikolai suri jotakin enempää kuin sen neuvonantajan menettämistä, joka oli pakottanut hänen tahtonsa tarkoin viitoitetulle uralle. Jotakin enempää kuin pappia, jonka ennustuksia hän oli uskovasti hymyillen kuunnellut. Hän suri ihanteen kadottamista. Viimeisen…