Tämä nuori nainen ajoi avoimissa landoo-vaunuissa keisarinnan vaunujen ohitse, loi niissä istuviin omituisen katseen ja käänsi kalveten kasvonsa pois.
Aleksandra Feodorovna antoi vaunujensa ajaa vielä kappaleen matkaa, ennenkuin vaivoin hillityllä äänellä käski kääntymään takaisin.
Hän oli Kremliin saapuessaan kalpeampi kuin tuo nuori juutalaisnainen.
Illalla hän kutsutti Elisabet Feodorovnan huoneeseensa.
Keisari oli pistäytynyt sinne hetkeksi, tervehtinyt suuriruhtinatarta ja syyttäen kiireellisiä tehtäviä nopeasti poistunut.
"Hän työskentelee paljon, Elisabet. — Hän on rasittunut, valittaa väsymystä ja huonomuistisuutta."
Aleksandra Feodorovna puhui hitaasti ja katkonaisesti. Hänen ajatuksensa eivät olleet tässä asiassa kiinni. Hänen sielussaan puhui muuan ääni, jota hän ei voinut vaientaa.
"Toisinaan olen kovin surullinen, Elisabet."
Suuriruhtinattaren huulilla vilahti hymy.
"Pikku Alix…!"