Annushka Vyrubova huokasi.
Hän oli noussut viedäkseen kirjan ikkunan ääressä olevalle norsunluiselle pöydälle. Kirjanmerkki, joka oli ollut kirjan ohuiden lehtien välissä, putosi hänen käsistään: silkkipunokseen kiinnitetty pergamenttiliuska, jossa oli pyhän Andreaan kuva.
Hän kumartui nostaakseen sen maasta. Liikkeen äkillisyys herätti keisarinnan. Hän hymyili ja pyyhkäisi kädellään otsaansa, ikäänkuin koettaen muistaa jotakin.
"Suokaa anteeksi, ystäväni!"
Hän pudisti päätään ja katseli miettiväisesti ulos hiljaiseen vihannuuteen.
"Olin kaukana poissa sillä aikaa kun luitte. Kaukana poissa."
Hänen pidätetyssä äänessään oli jotakin kaihoavaa…
Seuraavalla hetkellä hän näytti taas muistavan olevansa keisarinna.
Hän suoristautui, koetti saada jäykkyyttä ryhtiinsä, joka oli lähenevän äitiydentilan vuoksi hiukan epämuotoinen.
"Teidän äänenne on niin miellyttävä, rouva von Vyrubova… Se saa ajattelemaan asioita, seikkoja, jotka ovat etäällä, hyvin etäällä… Mitä luimmekaan äsken?"