"Tahdon auttaa sinua."
Besobrasov kumartui hänen puoleensa. Hänen äänensä, joka oli kuin näkymättömien soittimien hyminää, aleni kuiskaukseksi.
"Mitä keisarinna ajattelee Koreasta?" Vyrubova pudisti päätään.
"Ei mitään, ratsumestari!"
Besobrasov näytti pettyneeltä. Hän kohautti alakuloisesti olkapäitään.
"Maria Feodorovna suosii suuriruhtinaspuoluetta…"
"Maria Feodorovna on kunnianhimoinen", sanoi Annushka.
Hän kuunteli, kuuluiko mitään puistosta… Siellä oli aivan hiljaista. Suurelta suihkukaivolta päin kuului pisaroiden ropinaa hiekkakäytävälle, ikäänkuin sillä olisi asteltu… Puoleksi lehdettömät hopeapoppelit työnsivät vaaleakuoriset, haljenneet runkonsa melkein tielle saakka. Puiden huippujen yllä kuului petolinnun kirkuva ääni.
Besobrasovin värähtelevä ääni kuiski:
"Kansamme tulevaisuus on idässä, Annushka. Samoin keisarinkin tulevaisuus. Hän aavistaa sen hämärästi, mutta pelkää ratkaisua. Hän ei voi irroittautua tuosta Wittestä, koska pelkää tyhjyyttä ympäristössään. Hän on päättämätön ja pelokas kuin poika, joka katselee häkissä olevaa petoeläintä ja tuntee pintaansa karmivan. Hänelle täytyy opettaa päättäväisyyttä. Hän tulee sitä tarvitsemaan, Annushka…"