KYMMENES PÄIVÄ
KOLMAS KERTOMUS.
Mitridanes on kateellinen Nathanille hänen jaloutensa tähden ja menee häntä surmaamaan. Hän tulee Nathania tuntematta hänen luokseen, ja tämä itse neuvoo hänelle tavan, miten hän sen voi tehdä. He kohtaavat Nathanin neuvon mukaan toisensa eräässä metsässä, Mitridanes tuntee Nathanin, häpeää ja tulee hänen ystäväkseen.
Aivan varmaa on, että Kiinan puolella, jos voi uskoa genovalaisten ja muiden niillä seuduilla käyneiden sanoja, oli ennen ylhäissyntyinen ja verrattoman rikas mies nimeltä Nathan. Hänellä oli asunto lähellä tietä, jota jokaisen, joka tahtoi matkustaa itämailta länteen tai lännestä itään, täytyi melkein pakosta kulkea. Ja koska hän oli luonteeltansa ylevä ja antelias ja halusi, että hänet tunnettaisiin hänen teoistaan, niin hän teetti sinne, koska siellä oli paljon mestareita, lyhyessä ajassa niin kauniin ja suuren ja kallisarvoisen palatsin kuin koskaan on nähty, ja antoi varustaa sen oivallisesti kaikella sellaisella, mitä tarvittiin ylimysten vastaanottoa ja kestitsemistä varten. Ja kun hänellä oli sitäpaitsi suuri ja hieno talonväki, niin antoi hän ottaa miellyttävästi ja juhlallisesti vastaan ja osoittaa kunnioitusta jokaiselle, joka sinne tuli tai sieltä lähti. Ja niin pitkälle hän meni tässä kiitettävässä menettelyssään, ettei ainoastaan itä, vaan melkein koko länsikin tunsi hänet maineelta.
Ja kun hän sitten oli jo vanha, mutta ei silti väsynyt kohteliaisuuteensa, tapahtui, että hänen maineensa tuli erään nuorukaisen korviin nimeltä Mitridanes, joka oli kotoisin melkoisen läheltä hänen paikkaansa. Ja tämä, joka tiesi, etteivät hänen rikkautensa olleet vähemmät kuin Nathaninkaan ja joka oli tullut kateelliseksi Nathanille hänen maineensa ja ylevyytensä tähden, päätti joko tuhota tai pienentää Nathanin kunnian vielä suuremmalla anteliaisuudella.
Niinpä hän teetti samanlaisen palatsin kuin Nathanillakin oli ja alkoi harjoittaa niin rajatonta kohteliaisuutta kuin kukaan saattaa kaikkia kohtaan, jotka sitä kautta menivät tai tulivat. Ja kieltämättä hänestä tuli lyhyessä ajassa sangen kuuluisa mies.
Mutta eräänä päivänä tapahtui, että kun nuorukainen oleskeli aivan yksin palatsinsa pihalla, niin yhdestä palatsin portista tuli sisään eräs eukko ja pyysi häneltä almua ja sai sen. Ja kun hän tuli sitten takaisin toisesta portista hänen luokseen, niin hän sai uudestaan, ja sitä tehden perätysten kaksitoista kertaa. Mutta kun hän palasi kolmannentoista kerran, niin Mitridanes sanoi: Kunnon nainen, sinä olet sangen ahkera pyytämään. Ja antoi kuitenkin hänelle almun. Mutta kun vanhus nämä sanat kuuli, niin hän sanoi: Voi Nathan, miten ihmeellinen sinun anteliaisuutesi on! Sillä kahdenneljättä portin kautta, jotka hänen palatsissaan niinkuin tässäkin on, minä kuljin ja pyysin häneltä almua, eikä hän kertaakaan tuntenut minua niin, että olisi sen osoittanut, ja aina häneltä sain. Ja täällä en kulkenut vielä kuin kolmentoista kautta, niin minut tunnettiin ja minua torutaan.
Ja niin sanoen vaimo lähti eikä enää palannut.
Kun Mitridanes kuuli vanhuksen sanat, niin hän joutui raivoisan vihan valtaan, ikäänkuin se, mitä hän kuuli Nathanin maineesta, olisi vähentänyt hänen kunniaansa. Ja hän sanoi: Voi minua onnetonta. Milloin pääsen Nathanin veroiseksi anteliaisuudessa edes suurissa asioissa, saati sitten hänet voitan, niinkuin yritän, kun en pienimmässäkään voi häntä lähestyä. Totisesti minä ponnistan turhaan, ellen saa raivatuksi häntä maan päältä. Ja koskei vanhuus häntä korjaa, niin täytyy minun viipymättä tehdä se omin käsin.
Ja tällaisen kiivastuksen vallassa hän kavahti ylös ja ilmaisematta kenellekään aiettaan nousi pienen saattueen keralla hevosen selkään ja saapui kolmen päivän kuluttua sinne, missä Nathan asui.