Ja sitten hän kulki edelleen ja tuli haudan luo ja avasi sen helposti.
Alessandroa, kun hän kuuli kantta avattavan, peloitti suuresti, mutta kuitenkin hän oli hiljaa.
Rinuccio astui sisään ja luullen ottavansa Scannadion ruumiin tarttui Alessandron jalkoihin ja veti hänet ulos, nosti selkäänsä ja alkoi kulkea ylimysnaisen taloa kohti. Ja siten kulkiessaan ja välittämättä muusta hän kolautteli usein Alessandroa milloin yhden, milloin toisen penkin kulmaan, joita oli tien varrella, sillä yö oli niin synkkä ja pimeä, ettei hän voinut eroittaa, mihin astui. Mutta kun Rinuccio jo oli ylimysnaisen oven kynnyksellä, tämän seistessä palvelijansa kanssa ikkunassa kuuntelemassa, toisiko Rinuccio Alessandroa ja varustautuneena ajamaan heidät molemmat tiehensä, niin sattui, että sillä paikalla olevat signorian palvelijat, jotka odottivat hiljaa piilossa erästä roistoa ottaakseen hänet kiinni, kuulivat töminän, jota Rinuccio piti jaloillaan. Ja he vetivät heti esiin lyhdyn, nähdäkseen mitä oli tehtävä, minne mentävä, ja heiluttaen kilpiään ja keihäitään huusivat: Kuka siellä on?
Kun Rinuccio tämän kuuli, eikä hänellä ollut aikaa paljoon aprikoimiseen, niin hän heitti Alessandron maahan ja juoksi pois minkä jaloistaan pääsi.
Alessandro nousi nopeasti ylös, ja vaikka hänellä oli yllään kuolleen vaatteet, jotka olivat sangen pitkät, niin pääsi hän kuitenkin pois.
Ylimysnainen oli signorian palvelijain ottaman lyhdyn valossa nähnyt oivallisesti Rinuccion ja Alessandron hänen seljässään ja oli samoin huomannut että Alessandro oli puettu Scannadion vaatteihin, ja hän ihmetteli suuresti heidän kummankin suurta rohkeutta. Mutta hämmästyksestä huolimatta hän nauroi makeasti, kun näki Rinuccion heittävän maahan Alessandron, ja hänen sitten pakenevan. Hän oli tästä sattumasta sangen iloinen, ja ylistäen Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet noiden kiusasta, kääntyi sisään ja meni huoneesensa, ollen palvelijattarensa kanssa vakuutettu, että molemmat heistä rakastivat kieltämättä häntä suuresti, koska he olivat tehneet, kuten näytti, sen, mitä hän oli heidän työkseen määrännyt.
Rinuccio, joka oli suruissaan ja kirosi onnettomuuttaan, ei vielä näin vähästä palannut kotiin, vaan meni sitten, kun yövartiat paikalta poistuivat, sinne, minne oli heittänyt Alessandron, ja alkoi hapuilla ja etsiä, eikö hän löytäisi häntä, suorittaakseen palveluksensa. Mutta kun hän ei häntä löytänyt, vaan arveli, että signorian palvelijat olivat hänet sieltä vieneet, niin hän palasi murheissaan kotiinsa.
Alessandro meni samoin, tietämättä, mitä muutakaan tehdä ja tuntematta, kuka häntä oli kantanut, tästä onnettomuudesta suruissaan kotiinsa.
Kun aamulla Scannadion hauta nähtiin auki eikä häntä itseään siinä, sillä Alessandro oli vierittänyt hänet aivan pohjalle, niin koko Pistoja alkoi aprikoida jos jotakin, ja hullut arvelivat, että pirut olivat hänet vieneet.
Siitä huolimatta kumpikin rakastunut selitti ylimysnaiselle, mitä oli tehnyt ja mikä oli tullut esteeksi. Ja he puolustivat sillä itseään, kun eivät olleet täyttäneet täydellisesti hänen käskyään, ja anoivat hänen suosiotaan ja rakkauttaan. Mutta madonna Francesca ei ollut uskovinaan heidän kummankaan sitä tehneen, vaan antoi heille jyrkän vastauksen, ettei hän koskaan tee mitään, mitä he tahtovat, koska he eivät olleet tehneet sitä, mitä hän pyysi. Ja niin hän karisti heidät kimpustaan.