Oi te onnelliset sielut, joiden osaksi tuli samana päivänä päättää tulinen rakkautenne ja maallinen elämänne, ja vielä onnellisimmat, jos vaelsitte yhdessä samaan olinpaikkaan! ja iki-onnelliset, jos toisessa elämässä saa yhä rakastaa ja te rakastatte toisianne siellä niinkuin täälläkin teitte. Mutta kaikkein onnellisinta oli Simonan sielulle, mikäli me, jotka elämme ja jäimme tänne hänen jälkeensä, ymmärrämme, ettei kohtalo sallinut hänen viattomuutensa sortua Stramban ja Atticciaton ja Malagevolen todistuksiin, miesten, jotka olivat ehkä vain pelkkiä villankarstaajia tai vieläkin halvempia. Se avasi hänelle kunniakkaamman tien ja johti Simonan, pelastaen hänet samalla kuolemalla kuin hänen rakastettunsakin heidän hävyttömyydestään, seuraamaan Pasquinonsa sielua, sen, jota hän oli niin suuresti rakastanut.
Tuomari oli niinkuin kaikki, jotka siellä olivat, melkein tyrmistynyt tästä tapahtumasta eikä tiennyt mitä siitä sanoa. Hän seisoi kauan neuvotonna, kunnes viimein alkoi sitä tajuta ja sanoi: Tämä salvia näyttää olevan myrkyllinen, seikka, joka ei ole salvialle tavallista. Mutta ettei se voisi tuottaa kenellekään samanlaista turmiota, on se hakattava juurta myöten poikki ja heitettävä tuleen.
Sen teki kohta tuomarin läsnäollessa se henkilö, joka oli puutarhan vartiana, ja tuskin hän oli kaatanut suuren pensaan maahan, niin ilmestyikin onnetonten rakastavaisten kuoleman syy.
Tämän salviapensaan alla oli nimittäin ihmeteltävän suuri konna, jonka myrkyllisestä hengityksestä arvattiin sen salvian tulleen myrkylliseksi. Ja kun kellään ei ollut uskallusta lähestyä konnaa, niin tehtiin sen ympärille valtava risurovio ja poltettiin se siihen samalla kuin salviakin.
Ja niin päättyi herra tuomarin tutkinto Pasquino poloisen kuolemasta. Ja Stramba ja Atticciato ja Guccio Tuhrus ja Malagevole hautasivat sitten Pasquinon ja hänen Simonansa, sellaisina pöhöttyneinä kuin he olivat, San Paolon kirkkoon, johon seurakuntaan he kuuluivat.
KYMMENES KERTOMUS.
Erään lääkärin rouva panee unijuomalla huumatun rakastajansa arkkuun, ja kaksi koronkiskuria kantaa hänet siinä kotiinsa. Hän herää ja häntä luullaan varkaaksi. Rouvan palvelijatar sanoo oikeudelle piiloittaneensa hänet tuohon kiskurien varastamaan arkkuun, ja niin pelastuu hän hirrestä; mutta koronkiskurit tuomitaan arkun-varkaudesta sakkoihin.
Tietäkää, että kauan ei ole kulunut vielä siitä, kun Salernossa oli suuri haavalääkäri nimeltä Mazzeo della Montagna, joka, vaikka oli jo äärimmäisen vanhuuden iässä, oli ottanut vaimokseen erään kauniin ja viehättävän tytön kotikaupungistaan. Tämän varusti hän komeilla ja kalleilla vaatteilla ja muilla koristuksilla ja kaikella sellaisella, mikä saattaa naista miellyttää, niin hyvin, ettei hänellä ollut koko kaupungissa vertaistansa, mutta siitä huolimatta on totta, että vaimolla oli enimmät ajat nuha, sillä vanha tohtori-mestari piteli häntä huonosti peiton alla vuoteessa. Hän näet koetteli todistaa, että kun on maannut naisen vieressä yhden kerran, niin tarvitsee sen jälkeen en muistakaan kuinka monta päivää voimistuakseen, ja muuta sellaista lorua. Tähän oli rouva sangen vähän tyytyväinen, mutta koska hän oli älykäs ja rohkea nainen, niin hän päättikin säästää talon varoja ja heittäytyä kadulle ja käyttää toisten tavaraa.
Hän alkoi niin ollen tarkastella sangen monia nuoriamiehiä, ja viimein hän mielistyi erääsen, johon hän kohdisti kaiken toivonsa ja koko onnensa kaipuun. Ja kun nuorukainen sen huomasi, ja rouva oli hänestä sangen miellyttävä, niin suuntasi hän samoin häneen koko rakkautensa.
Tämä nuorukainen oli nimeltänsä Ruggieri da Jeroli, ylhäistä sukua, mutta niin paha tavoiltaan ja moitittava elämältään, ettei hänellä ollut enää ainoatakaan omaista tai ystävää, joka olisi toivonut hänelle hyvää tai tahtonut häntä nähdä; ja koko Salernossa hän oli kuuluisa varkauksista ja muista törkeistä teoista. Mutta siitä ei rouva paljoa välittänyt, sillä nuorukainen miellytti häntä aivan toisista syistä, ja niinpä hän järjesti palvelijattarensa kanssa asiat sille tolalle, että he saivat kerran olla yksissä. Ja kun he olivat jonkun aikaa nauttineet iloa yhdessä, niin nainen alkoi moitiskella nuorukaista hänen entisen elämänsä tähden ja pyytää häntä, hänen rakkautensa nimessä, jättämään pois sellaiset teot. Ja antaakseen hänelle tilaisuuden menetellä vasta toisin, alkoi hän tukea häntä rahalla, milloin milläkin määrällä.