Tohtori kysyi: Ja mitä hairahdusta?
Tyttö ei lakannut vieläkään itkemästä ja vastasi: Messere, tehän tiedätte, millainen nuorukainen Ruggieri da Jeroli on. Ja koska hän pitää minusta, täytyi minun äskettäin pelosta ja rakkaudesta ruveta hänen ystäväkseen. Ja kun hän eilis-iltana sai tietää, että te ette ollut kotona, houkutteli hän minua niin kauan, kunnes minä toin hänet tänne taloonne, kamariini kanssani nukkumaan. Ja kun hänelle tuli jano ja minä en heti tiennyt, mistä ottaa vettä taikka viiniä, enkä tahtonut, että teidän rouvanne, joka oli salissa, näkisi minut, niin minä, joka muistin nähneeni kamarissanne vesipullon, juoksin ottamaan sen ja annoin hänelle juoda, ja panin pullon jälleen siihen, josta olin sen ottanut. Ja nyt minä kuulin, että te olette nostanut talossanne siitä asiasta suuren melun; ja minä kyllä tunnustan, että tein pahasti, mutta kukapa ei sitä joskus tekisi? Minä olen hyvin pahoillani, että sen tein, mutta en niin paljon itse teostani, kuin siitä, mitä teosta seurasi, nimittäin että Ruggieri voi sentähden menettää henkensä. Sentähden pyydän teiltä, niin nöyrästi kuin voin, anteeksi ja anon saada mennä auttamaan mikäli taidan Ruggieria.
Kun lääkäri tämän kuuli, vastasi hän, niin vihainen kuin olikin, ilveillen: Sinä olet jo itse hankkinut anteeksiantosi, koska luulit saavasi viime yöksi nuoren miehen, joka oikein hyvin pöyhisi turkkiasi, mutta saitkin unikeon. Mene siis ja koeta pelastaa lemmittysi, mutta varo vasta kuljettamasta häntä kotiini, muuten annan sinulle sekä tästä kerrasta että tulevasta.
Tyttö, joka arveli suorittaneensa ensi tempun hyvin, juoksi nyt niin nopeasti kuin voi vankilaan, jossa Ruggieri oli, ja houkutteli vartiaa, kunnes tämä antoi hänen puhella Ruggierin kanssa. Ja kun hän oli neuvonut, mitä hänen oli vastattava tuomarille, jos aikoi henkensä pelastaa, hankki hän pääsyn itse tuomarin eteen. Mutta ennenkuin tämä tahtoi hänen mieltään noudattaa, halusi hän, koska tyttö oli kukoistava ja raikas, eräällä koukulla punnita hänen kristillisyyttään ja tyttö ei kursaillutkaan, koska toivoi sitten tulevansa paremmin kuulluksi. Ja noustuaan jauhatukselta häh sanoi: Herra, te olette ottanut Ruggieri da Jerolin varkaana kiinni, mutta hän ei ole varas. Ja hän kertoi alusta loppuun koko tarinan, miten hän oli vienyt lemmittynsä lääkärin taloon, jossa oli hänelle antanut nukutusainetta, sitä siksi arvaamatta, ja luullen Ruggierin kuolleeksi pannut hänet arkkuun. Ja sitten hän kertoi hänelle, mitä oli kuullut puuseppä-mestarin ja arkun omistajan juttelevan keskenään, ja selitti tällä tavalla, kuinka Ruggieri oli joutunut koronkiskurien taloon.
Tuomari, josta näytti helpolta tutkia, oliko tämä, totta, kysyi ensin lääkäriltä, oliko siinä, mikä koski unijuomaa, perää, ja kuuli silloin, että asianlaita oli niin. Ja sitten antoi hän kuulustella puuseppää ja sitä miestä, jonka arkku oli, sekä koronkiskureita, ja huomasi pitkien puheitten jälkeen, että kiskurit olivat varastaneet edellisenä yönä arkun ja kuljettaneet sen kotiinsa. Vihdoin noudatti hän Ruggierin eteensä ja kysyi häneltä, missä hän oli majaillut edellisenä iltana.
Ruggieri vastasi, että missä hän oli majaillut, ei hän tiennyt, mutta sen hän muisti hyvin, että hän oli lähtenyt majailemaan tohtori Mazzeon palvelijattaren luokse, jonka kamarissa hän oli juonut kovaan janoonsa vettä. Mutta kuinka hänen sitten kävi, ei hän tiennyt, paitsi että hän oli herännyt koronkiskurien talossa ja nähnyt olevansa arkussa.
Tuomarista olivat nämä asiat sangen hauskoja kuulla, joten hän antoi tytön ja Ruggierin ja puusepän ja kiskurien kertoa ne itselleen moneen kertaan. Ja koska hän viimein huomasi Ruggierin viattomaksi, tuomitsi hän koronkiskurit, jotka olivat arkun varastaneet, kymmenen florinin sakkoihin ja Ruggierin hän vapautti.
Miten mieleistä tämä oli Ruggierista, ei tarvitse kysyäkään, ja hänen rakastettunsa oli siitä kuvaamattoman onnellinen. Ja monta kertaa rouva sitten naureskeli ja ilakoi nuorukaisen ja kelpo palvelijattarensa kanssa, joka oli tahtonut pistää Ruggieria puukolla, tälle asialle, kun he jatkoivat rakkauttaan ja huviaan yhä entistäänkin paremmin.
Ja niin soisin itsellenikin käyvän, mutta arkkuun en tahtoisi joutua.