ENSIMÄINEN KERTOMUS.
Cimone tulee järkiinsä, kun on rakastunut, ja ryöstää merellä ihailemansa Efigenian. Rodon saarella hänet pannaan vankeuteen, josta Lisimaco pelastaa hänet, ja he ryöstävät yhdessä uudestaan Efigenian sekä Cassandran keskellä näiden hääkemuja. Sitten he pakenevat Kretaan naisineen, joista tulee siellä heidän vaimonsa, ja palaavat jälleen kotimaahansa, sinne kutsuttuina.
Kypron saarella eli muinoin, niinkuin kyprolaisten vanhoista historioista olemme lukeneet, erittäin jalosukuinen mies, jonka nimi oli Aristippo ja jolla oli enemmän kuin yhdelläkään ainoalla hänen kansalaisistaan ajallista hyvyyttä. Ja ellei kohtalo yhdessä suhteessa olisi tuottanut hänelle surua, olisi hän voinut olla tyytyväisempi kuin kukaan muu.
Ja tämä seikka oli se, että hänellä oli monista pojistaan yksi, joka tosin oli kasvunsa ja ruumiillisen kauneutensa puolesta kaikkia muita nuorukaisia ehompi, mutta melkein heikkopäinen, niin ettei hänestä ollut toiveita. Hänen nimensä oli oikeastaan Galeso, mutta kaikki kutsuivat häntä pilkalla Cimoneksi (joka sikäläisten kielessä vastaa yhtä kuin meidän kielessämme elukka), siksi, ettei hänen päähänsä millään opettajan ponnistuksilla, isän houkutteluilla tai kurituksilla eikä muidenkaan keksinnöillä saatu menemään tietoja tai ihmistapoja, joten hän, jonka äänikin oli karkea ja raaka, käytökseltään oli paremminkin eläin kuin ihminen.
Tämä hukkaan mennyt elämä tuotti isälle ankarinta surua, ja kun häneltä oli kadonnut kaikki toivo pojasta, niin hän, päästäkseen aina näkemästä tuota tuskansa syytä silmäinsä edessä, määräsi, että Cimonne oli mentävä maalle ja oltava siellä hänen työväkensä parissa.
Siitä tuli Cimone sangen hyvilleen, sillä karkeain ihmisten tavat ja elämä olivat hänestä paljon mieleisempiä kuin konsanaan kaupunkilaisten.
Kun Cimone nyt siis meni maalle ja askarteli siellä töissä, jotka maaelämään kuuluivat, niin sattui eräänä päivänä, keskipäivän jälkeen, että kun hän kulki maatilalta toiselle sauva olalla, niin hän tuli metsikköön, joka oli sillä seudulla kauneimpia ja täydessä lehtivihannassa, koska oli juuri toukokuu. Ja hänen siellä kulkiessaan sattui, että hän joutui, ikäänkuin hyvän onnensa opastamana, korkeain puiden ympäröimälle niitylle, jonka toisella liepeellä oli ylen kaunis ja kylmä lähde. Ja lähteen partaalla Cimone näki vihannalla nurmella nukkumassa kauniin tytön, jonka pukimet olivat niin ohuet, että ne tuskin kätkivät mitään hänen valkeasta ruumiistaan, sillä häntä verhosi vyötäröiltä jalkoihin ainoastaan aivan valkea ja ohut vaippa. Ja hänen jaloissaan nukkui samoin pari naista sekä muuan mies, tuon tytön palvelijoita.
Kun Cimone hänet näki, pysähtyi hän sauvansa nojaan, aivan kuin ei koskaan ennen olisi nähnyt naisolentoa, ja alkoi katsella tyttöä, mitään virkkamatta ja tarkasti ja rajattomasti ihaillen. Ja tuossa karkeassa povessa, johon ei tuhansilla opetuksilla oltu saatu kaupunkilaisia mieltymyksiä, tunsi hän nyt heräävän aatoksen, mikä pani hänet viljelemättömässä, yksinkertaisessa mielessään ajattelemaan, että tämä oli ihaninta, mitä kuolevainen koskaan oli nähnyt.
Ja sitten hän alkoi tarkastella tytön ruumiinosia yksitellen, ihaillen hiuksia, joita hän vertasi kultaan, otsaa, nenää ja suuta, kaulaa ja käsivarsia ja erityisesti rintaa, joka vasta vähän kaartui. Ja muuttuen yhtäkkiä talonpojasta kauneudentuomariksi hän toivoi nyt kiivaasti saada nähdä tytön silmätkin, joita tyttö piti suljettuina, koska niitä syvä uni painosti. Ja niitä nähdäkseen teki Cimonen mieli jo monta kertaa herättää hänet, mutta kun hän näytti hänestä monin verroin kauniimmalta kuin kaikki muut naiset, joita hän oli ennen nähnyt, niin hän ajatteli, että ehkä se on jokin jumalatar. Ja niin paljon älyä hänellä toki oli, että hän ymmärsi jumalallisten seikkain ansaitsevan kunnioitusta enemmän kuin maallisten, ja siksi hän malttoi mielensä ja odotti, kunnes tyttö itsestään heräisi. Ja vaikka odotus tuntuikin hänestä hyvin pitkältä, ei hän kuitenkaan voinut, tavattoman ihastuksensa vallassa, paikaltaan poistua.
Tapahtui sitten, että neito, jonka nimi oli Efigenia, heräsi pitkän ajan perästä, ennen kaikkia seuralaisiaan, ja kun hän, kohottaen päätänsä ja avaten silmänsä, huomasi edessään Cimonen sauvansa nojassa seisomassa, niin hän kummastui suuresti ja sanoi: Cimone, mitä sinä tähän aikaan täällä metsässä haeskelet?