Cimone ja hänen toverinsa armahdettiin, koska he olivat eilen päästäneet nuoret rodolaiset vapauteen, ja heidät tuomittiin ainoastaan iäkseen vankeuteen, vaikka Pasimunda koettikin parhaansa mukaan saada heidät tuomituiksi kuolemaan. Vankilassa he istuivat sitten murheissaan eivätkä enää toivoneet koskaan mitään iloja. Mutta Pasimunda kiirehti minkä ennätti tulevia häitä.
Silloin onni taas, ikäänkuin katuen hetkellistä väärintekoaan Cimonea kohtaan, keksi uuden seikan hänen edukseen.
Pasimundalla oli veli, Ormisda nimeltä, tosin ikävuosilta nuorempi häntä, mutta ei kunnossa häntä huonompi. Tämä Ormisda oli jo kauan hankitellut ottaa vaimokseen erästä ylhäistä, kaunista kaupungin neittä nimeltä Cassandra, jota myöskin Lisimaco tulisesti rakasti. Mutta Ormisdan naimakaupat olivat monta kertaa menneet milloin minkin esteen vuoksi myttyyn. Kun nyt Pasimunda näki, että hänen täytyy suurilla juhlilla viettää häitään, niin arveli hän, että olisi viisainta, jos hän saisi samoissa juhlissa myöskin Ormisdan menemään naimisiin, sillä niin vältettäisiin uudet juhlat ja kulut. Sen vuoksi Pasimunda ryhtyi uudelleen puheisiin Cassandran vanhempien kanssa ja pääsi hyviin tuloksiin. Ja hän, hänen veljensä ja Cassandran vanhemmat päättivät keskenään, että samana päivänä, jolloin Pasimunda pitää häitä Efigenian kanssa, vietetään myöskin Ormisdan ja Cassandran häät.
Tämä tieto oli Lisimacosta hyvin vastenmielinen, sillä hän näki sen pistävän toivonsa, joka oli, että jollei Ormisda ota Cassandraa, niin joutuu neito varmaan hänelle itselleen. Mutta älykkäänä miehenä hän salasi harminsa ja alkoi miettiä keinojakin, millä tavalla voisi estää sellaiset aikeet toteutumasta. Eikä hän huomannut muuta neuvoa kuin sen, että Cassandra oli ryöstettävä.
Tämä näytti hänestä helpolta virkamahdin avulla, joka hänellä oli, mutta samalla julkeammalta kuin se olisi ollut, ellei hän olisi ollut tuossa virassa. Mutta lopulta, pitkän ajattelun perästä, väistyi kunniantunto rakkauden tieltä ja hän päätti ryöstää Cassandran, tuli mitä tuli. Ja miettiessään, millaisia tovereita hän tässä yrityksessä tarvitsisi ja millä menetelmällä hän sen suorittaisi, johtui hänen mieleensä Cimone, jota hän piti tovereineen vankeudessa! Ja hän ajatteli, ettei hän mistään saisi parempaa ja uskollisempaa apulaista tässä asiassa kuin Cimone.
Sen vuoksi noudatti hän seuraavana yönä Cimonen salaa kammioonsa ja alkoi puhua hänelle näin: Cimone, jumalat ovat ihmisille parhaita ja anteliaimpia lahjojen jakajia, mutta samalla he tietävät myös koetella heidän kuntoaan. Ja niitä, jotka he näkevät lujiksi ja vakaiksi kaikissa onnen käänteissä, pitävät he korkeimpain palkintojen arvoisina heidän uljuutensa vuoksi. Sinun kunnostasi he tahtoivat varmempaa näytettä kuin olisit voinut antaa kotonasi, isäsi luona, jonka minä tiedän mahdottoman rikkaaksi. Kalvavilla rakkauden suruilla tekivät he ensin sinusta, älyttömästä eläimestä, mikäli olen kuullut, ihmisen; sitten he tahtoivat kovilla vastoinkäymisillä ja nyt raskaalla vankeudella tietää, muuttuiko luontosi siitä, mitä se oli silloin, kun sait tuokion iloita ansaitsemastasi saaliista. Ja jos tosiaan ennallasi olet, niin eivät he koskaan tarjonneet sinulle niin suurta iloa kuin minkä he nykyhetkellä aikovat sinulle lahjoittaa. Ja että tavalliset voimasi palaisivat ja rohkaisisit mielesi, aion nyt sinulle sen asian todistaa. Pasimunda, joka iloitsee onnettomuudestasi ja koettaa kiivaasti saada sinut hengiltä, kiirehtii nyt minkä voi häitään sinun Efigeniasi kanssa, valmistautuen nauttimaan saaliista, jonka onni sinulle ensin suopeasti antoi ja sitten sinulta nurjasti riisti. Kuinka tuskallisesti tämä sinuun koskee, jos rakastat niin suuresti kuin luulen, arvaan itsestänikin, sillä minua uhkaa Ormisda, Pasimundan veli, tuona samana päivänä samanlaisella vääryydellä, sillä hän aikoo viedä minulta Cassandran, jota minä rakastan enemmän kuin mitään muuta. Ja tällaista kohtalon vääryyttä ja nurjuutta välttääksemme en näe sen jättäneen meille muuta keinoa kuin henkemme voiman ja oikeat kätemme, joihin kalpa kiintyköön avaamaan meille tietä, sinulle neitosi toiseen ryöstöön, minulle ensimäiseen. Jos siis sinulla on hyvä halu, en tahdo sanoa vapauteesi, sillä siitä välität luullakseni ilman rakastettuasi sangen vähän, vaan saamaan naisesi uudestaan, niin nyt ovat jumalat hänet käsiisi antaneet, jos seuraat minua minun hankkeissani.
Nuo sanat palauttivat täydellisesti rohkeuden Cimonen sieluun ja kauan vitkailematta hän vastasi: Lisimaco, et löydä innokkaampaa etkä uskaliaampaa toveria siihen työhön kuin minä, jos siten saavutan sen, mitä nyt minulle lupaat. Käske siis ainoastaan, mitä minun on tehtävä, ja saat nähdä, että tottelen ihmeellisellä voimalla.
Silloin Lisimaco lausui: Kolmen päivän päästä tästä noudetaan nuoret vaimot ensi kertaa miestensä taloon. Silloin on meidän, sinun asestettuna kumppaniesi kanssa ja minun eräiden ystävieni seurassa, joihin täysin luotan, mentävä illan tullessa sinne ja ryöstettävä naiset vierasten keskeltä laivaan, jonka minä olen salaa antanut varustaa. Ja surmaamme sen, joka vastaamme tohtii asettua.
Cimonesta oli neuvo hyvä, ja hän jäi rauhallisena vankeuteen sovittuun hetkeen saakka.
Hääpäivä tuli sitten, juhlat olivat suuret ja mainiot, ja veljesten talon joka kolkassa vallitsi riemu.