Järkeni riensi uupumukseni avuksi. Minä aloin jo silloin saada jotakin vihiä filosofiasta — ties millaisista jumalattomista kirjoista! — ja aloin miten aloinkin ajatella hieman hienosyisemmin kuin sinä ikäkautena oli soveliasta. Niin ollen oivalsin, ettei oikea tieto voinut merkitä sieltä ja täältä ja joka taholta poimittujen muistiinpanojen aakkosellista yhdistelmää, kerättyjen ja jäljennettyjen asioiden kasaantumista mekaaniseen järjestykseen, jossa ei tunnu vähintäkään raikasta henkäystä eikä elähdyttävää ajatusta.
Minä luovuin tietosanakirjastani silti tahtomatta langeta spesialismiin: aivojeni Don Juan-vaistot pidättivät minua joka kerta, kun olin antautumassa yhdelle ainoalle rakkaudelle. Minä tarvitsin rajattomuutta, suurenmoisuutta, kaikkien asioiden kokonaisuutta, aikakausien avaruutta — vuosisatojen ja nidosten juhlallista kulkuetta.
Minusta näytti siltä, että minun oli ryhdyttävä kirjoittamaan historiaa.
Kuvittelemalla sen suurena, täydellisenä, kaiken olevaisen ja kaikkien toimintojen historiana, sain siihen sopimaan kaikki — lukuunottamatta tieteitä, joita voisin tutkia itse, yksityiskohtaisesti. Kysymyksessä ei tietenkään ollut minkään yksityisen kauden tai kansan lyhyt erikoishistoria, vaan kaikkien aikojen ja kaikkien rotujen yleishistoria. Unelmani siten halkesi melkein keskeltä, mutta jäljelle jäänyt osa riitti hyvinkin askarruttamaan viiden- tai kuudentoistavuotiaan kirjailijan ajatuksia.
Niin kävin jälleen etsimään, tutkimaan, jäljentämään ja keräilemään.
Tunsin jo ennestään Cantun yleishistorian, joka oli ollut apunani eräissä oppineisuuteni pulmakohdissa, mutta omasta historiateoksestani ajattelin tehdä paljoa laajemman, sisältörikkaamman ja luotettavamman. Cantu oli sitäpaitsi katolinen ja taantumuksellinen. Minun historiastani sitävastoin piti tulla ratsionalismin ja kumouksellisuuden historia, koska olin siihen aikaan ateisti ja tasavaltalainen kuten isänikin.
Suunnittelemani teos oli ilmeisesti keskiaikaisissa mielissä piintyneenä ilmennyt kaikkien olioiden kuvastinta koskeva kuvitelma, mutta järkisisältöisempi ja henkevöityneempi. Paljon, ylen paljon, äärettömän paljon tosiasioita — mutta niiden yhteisenä siteenä kasvava, kohoava ja kehittyvä elämä, tosiasioita, joiden järjestäjänä ja keskittäjänä oleva ajatus ylenee sokeasta elämäntahdosta aina sille sankarillisen hyödyttömyyden asteelle, missä ajatus elää ajatuksen itsensä vuoksi.
Minä aloitin syventymällä Egyptin ajanluvun aarniometsiin ja keittämällä kokoon yleissilmäyksen, joka käsitteli Egyptin historiaa aleksandriiniseen aikakauteen saakka. Olin juuri siirtymässä kiinalaisiin, kun samassa havaitsin, että historiastani puuttui alku. Jos tahtoi kirjoittaa todellakin universaalisen historiateoksen, täytyi aloittaa maailman luomisesta eikä ensimmäisistä kirjallisista muistiinpanoista. Omistamani vähäiset tähtitieteelliset ja geologiset tiedot olivat herättäneet minussa ihmeellisten menneiden aika-aavikoiden ja maailmoiden alinomaisen häviämisen ja syntymisen mielikuvia. En voinut ajatella Cantun tavoin toistavani heprealaisten luomiskertomusta ja maallisen paratiisin kuvausta. Oli kerrottava maailman syntymästä, mutta ei suinkaan Moosekseen, vaan tieteeseen nojautuen. Tiede henkilöityi minulle siihen aikaan Camille Flammarionin ja Charles Darwinin hahmoissa. Edellinen johti minut Laplacen, jälkimmäinen Lyellin luo. Niinpä paneuduin vikkelästi astronomiksi ja geologiksi ja antropologiksi voidakseni esittää uudenaikaiseen tapaan maan muotoutumista. Useanakin iltana kiusasin jo likinäköisiä silmäparkojani keksiäkseni taivaan syvyyksistä jonkin nebuloosan, tähtien ja planeettien valtavan äidinkohdun, josta uudenaikaiset kosmologit taruilivat valaisten esitystään numeroin ja kuvioin.
Mutta kun sitten olin hieman lyyrillisen vapaasti esittänyt aurinkosysteemin liekehtivän tarinan ja maan kuortumisen hitaan historian, huomasin, etten ollut vieläkään tehnyt kaikkea. Olin kuvaillut, kuinka maailma oli muodostunut, mutta en ollut vielä kertonut mitä kaikkea ihmiset olivat haaveilleet kaikkeuden synnystä.
Minun historiaani piti sisältyä kaikki, ja niinmuodoin siirryin tieteistä niihin oppeihin, jotka yrittävät selvittää maailmojen syntyä. Tämä historiallinen tunnontarkkuuteni (ettei historia koskenut ainoastaan tosiasioita, vaan myöskin tosiasioihin kohdistuvia uskomuksia) vaikutti voimallisesti opintoihini.