Me tahdomme vapautua kaikesta ja kaikista. Tahdomme tulla niin alastomiksi sielultamme kuin Aatami viattomuuden tilassa ruumiiltansa. Tahdomme heittää pois kaikki uskonnon kauhtanat, filosofian kaavut, ennakkoluulojen paidat, ihanteiden sidottavat kaulanauhat, logiikan jalkineet ja moraalin alushousut.
On hierottava iho puhtaaksi, pestävä sielu, desinfioitava aivot, heittäydyttävä virtaavaan veteen ja tultava jälleen lapseksi, sellaisiksi viattomiksi ja luonnollisiksi olennoiksi, jollaisina urkenimme äitimme kohdusta. Me emme enää siedä, että kuolleet käskevät eläviä, että kirjat ovat elämän innoittajina, että Järki ja Uskonto edelleenkin palvottuina vaativat meitä istumaan koulupenkissä, selkä suorana ja suu avoinna ottamaan pala palalta vastaan leipää, jota toiset suut ovat jo pureskelleet. Järjen tulee olla meidän järkemme, ja historia alkaa tästä päivästä. Tämä on meidän ajanlaskumme ensimmäinen vuosi. Incipit vita nova.
Uusi maa ja uudet taivaat. Näyttämölaitteet nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Palatseja, jotka on rakennettu yhden ainoan yön kuluessa. Pitkiä julkisivuja, valoa tulvillansa, tuhansin ikkunoin, ja jokaisessa ikkunassa lippu. Ja tiellä korkeat huudot: täytyy kohota ylemmäksi, asua vuorilla, nähdä kaupungit jalkojensa alla, jotta voi ylenkatsoa ihmisiä loitolta.
Ylenkatsoa ihmisiä, vieläpä vihata ja surmatakin heitä. Mutta pohjimmalta: rakastaa heitä! Kaikki, mitä teemme, tapahtuu heidän tähtensä. Sen, mitä puhumme, tulee heitä häikäistä ja säikyttää; mutta meidän tekomme ovat kaikkia varten, kaikkien vapahdukseksi ja riemuksi. Me taistelemme tehdäksemme heidät paremmiksi, me ulvomme, jotteivät he unohda itseänsä, pelottamme heitä, jotta he ajattelisivat omaa kohtaloansa. Meillä ei ole viime kädessä muuta kunnianhimoa kuin saada toimia heidän opettajinansa, oppainansa, profeettoinansa, ja me tyytyisimme kuolemaan kuin Mooses, näkyvissämme Luvatun maan viinirinteiden runsaus. Ja kaikista näistä myrskyistä, kapinoista ja ylimielisyyksistä koituu neljä, kahdeksan, kuusitoista sivua painettua paperia: — tavallinen sanomalehti!
TEMPESTOSO
Tulta minä olen tullut maailmaan tuomaan.
Luukas.
XV
YÖLLINEN ESITYS
Sanomalehti, sen henkilön ajatuksen korkein esine, joka tahtoo syöksyä valveuttamaan ja valistamaan tuhansia ja miljoonia ihmisiä, se kauan uneksittu ja lupaeltu sanomalehti, joka tahtoo valloittaa maailman rynnäköllä ja hyökätä ryövärien tavalla velton uneliaan nykyajan kimppuun, se lukemattomia kertoja ehdoteltu ja suunniteltu sanomalehti, jonka piti koota yhteen tuntemattomien kärsimättömyys, antaa ääni ja hahmo kouralliselle taka-alalla olevia henkilöitä, ilmaista päivän valtiaille, niille, jotka eivät olleet enää nuoria, kolmen- ja neljänkymmenen vuoden ikäisille henkilöille, että nuoriso, todellinen nuoriso, kahdenkymmenen vuoden ikäiset verekset voimat, olivat nyt nekin tulleet täysi-ikäisiksi ja että nyt oli vihdoin puheenvuoro uudella sukupolvella — tuo välttämättömän tarpeellinen sanomalehti, jonka piti olla kuin vasta vapaaksi päässeen vangin ensimmäinen jäsentensä ojentelu, ikäänkuin ensimmäinen laulu, kaikuva sellaisilta huulilta, jotka olivat siihen saakka saaneet vain hymistä, tuo sanomalehti, jonka piti, joka tahtoi ja voikin olla kaikkien apeamielisten ensimmäinen kostotyö, kaiken vihamme rukoeltu purkautuma, kaikkien äkkiyllätystemme ase, kaikkien taisteluhaasteillemme wagnerilainen pasuuna, unelmiemme päiväkirja, räjähdyspatruuna, jonka piti aloittaa jo liian kauan odotettu hävitystyö, kaikkein uhkarohkeimpien ajatusten suihkulähde, jonka vesi oli välkkyvä kaikin sateenkaaren värein — tuo kuuluisa sanomalehti syntyi vihdoin.