Tuo oli ensimmäinen kerta, jolloin kohtasin naisen sielun. Toiset kerrat olivat kovin erilaiset — mutta sittenkin…
Ja nyt en enää puhu rakkaudesta tässä kertomuksessa — en kertaakaan. Te voitte, rakas signora, sulkea kirjan ja singota sen pois. Ja halveksia minua syvästi — sydämen pohjasta.
SOLENNE
Minä kysyn: kuka on se, joka kulki kauimmaksi?
Sillä minä tahdon kulkea vieläkin kauemmaksi!
Walt Whitman.
XXII
KUTSUMUS
Saavutettuani kolme neljä vuotta kestäneellä oikukkaalla ja häikäilemättömällä toiminnalla sen, mikä jonkun (ja monien) mielestä voi näyttää saavutukselta ja voitolta — minulla oli nimi, kirjojani luettiin, minä olin kiistan esineenä, minulla oli seuralaisia, minua pelättiin — minussa eli entistä voimallisempana hävettävän tyhjyyden tunto.
Kuinka olikaan? Siinäkö kaikki? Tämäkö oli uutterain päivieni ja öitteni työn tuloksena, tämäkö päätöksenä haparoidessani kohti ylimaallista valkeutta, tämänkö vain lopulta saavutti se hehku ja innostus, joka oli keskittynyt ja tihennyt pitkien vuosien kuluessa ja yhtäkkiä leimahtanut lieskaan kuin kokkotuli vuoren huipulla? Tämäkö vain? Eikö mitään muuta? Nähdä nimensä painettuna, omia sanojansa toistettavan, omia kasvojansa kuvattavan, rakkaimpia ajatuksiansa kuljetettavan torille, heitettävän kenen tahansa ravinnoksi herkimmät tunnustukset ja arveluttavimmat intomielen ilmaukset. Entä sitten? Sinulla on ympärilläsi muutamia apinoita, jotka matkivat eleitäsi, ja joku papukaija, joka änkkäilee lausumiasi; sinä näet kirjoja, joiden kanteen on painettu nimesi, artikkeleita, joiden alla on nimimerkkisi; kuulet jonkun puhuvan itsestäsi sinua ymmärtämättä, sinua halveksien tai kadehtien, mutta osaamatta edes tuottaa pientä mielipahaa. Sinä tulet kirjailijaksi, tunnetuksi, ehkäpä arvossapidetyksikin kirjailijaksi, sinua mielistelevät sanomalehtien toimittajat ja toivoelevat itselleen kustantajat, sinua ahdistelevat kaunosielut ja ammattiarvostelijat, teoksiasi käännetään kaikkiin kieliin, sinä olet neljänkymmenen vuoden iän vankan kuuluisuuden kandidaatteja.
Entä sitten? Minä aloin saavuttaa kaikkea tuota ja tunsin nyt, ettei se riittänyt eikä tulisi milloinkaan riittämään. Mitäpä huolin siitä, että olin tai aloin olla »loistava» filosofi, »kirjallisessa maailmassa hyvin tunnettu» kirjailija, henkilö, joka valmisti ja möi ajatuksia saavuttaen toimissaan joltistakin menestystä. Mihin se kaikki saattoi johtaa? Sitä ei ollut vaikea tietää. Vaikka suuntasi katseensa niin mielettömän korkealle kuin keskinkertaisuus suinkin voi, ei tuloksena kumminkaan ollut muu kuin tämä: että Treves ottaisi teoksen painaakseen, että pääsisin opettajaksi yliopistoon, tulisin valituksi jonkin akademian jäseneksi ja saisin vihdoin (vanhana, voimattomana) Nobelin palkinnon…