Nämä kaikki ovat mahdollisia ja oikeudenmukaisia. Kasvattaessanne itseänne ja järjestyessänne vaatimaan niitä tarmokkaasti ja päättäessänne ne hankkia, saavutatte te ne. Mutta pyrkiessänne tuhoamaan omaisuuden, teette te vääryyttä niille, jotka ovat ansainneet sen omalla työllään, ja te vähennätte tuotantoa, sen sijaan että saisitte sen kohoamaan.
III
Yksityisomaisuuden hävittäminen on kuitenkin monien sosialististen järjestelmien, joista minä olen puhunut, ja etenkin kommunismin ehdottama parannuskeino. Toiset menevät kauemmaksi, ja huomatessaan uskonnollisten erehdysten, luokkaetujen ja hallitsijahuoneiden itsekkyyden turmelleen uskonnollisen käsityksen hallituksesta ja isänmaasta, vaativat he kaiken uskonnon, kaiken hallituksen, kaiken kansallisuuden hävittämistä. Tämä on lasten ja raakalaisten menettelyä. Eiköhän olisi yhtä järkevää koettaa hävittää kaikki hengitettävät kaasut, siksi että turmeltunut ilma usein synnyttää tauteja?
Mutta te ette kaipaa minun puoleltani mitään niiden erehdyksen vääräksi todistamista, jotka vapauden nimessä pyrkivät perustamaan anarkian ja hävittämään yhteiskunnan, jättämällä ainoastaan yksilön oikeuksiinsa. Minun koko toimintani kohdistuu tuota mielipuolista unta vastaan, joka kieltää edistyksen, velvollisuudet, inhimillisen veljeyden, kansojen yhteistunnon, kaiken sen, mitä te ja minä kunnioitamme. Mutta niitten pyrkimys, jotka taloudelliseen kysymykseen rajoittuen vaativat yksityisomaisuuden hävittämistä ja kommunismin julistamista, koskettaa kaukaisimpia äärimmäisyyksiä, kieltää yksilöllisyyden, kieltää vapauden, sulkee tien edistykseltä ja niin sanoakseni jähmetyttää yhteiskunnan.
Kommunismin yleinen tunnuslause on seuraava: kaikkien tuotantovälineiden omistus, kuten maan, pääoman, koneiden, ja kaikkien työkalujen j.n.e., tulee keskittää valtiolle; valtion tulee määrätä jokaiselle työalansa, ja sen tulee järjestää palkkiot, — muutamain mielestä täydellisen tasavertaisiksi, toisten mielestä suhteellisiksi tarpeihin. Sellainen elämä, jos se olisi mahdollinen, olisi majavien, eikä ihmisten elämää. Vapaus, arvokkuus, yksilön itsetunto katoaisi kokonaan tuottavien koneiden järjestöön. Se tyydyttäisi kyllä fyysillistä elämää, mutta siveellinen ja älyllinen elämä katoaisi, ja sen mukana kilpailu, toiminnan vapaa valinta, menestyksen ilot, vapaa yhdistyminen, tuotannon kiihotin, ja kaikki edistyksen yllykkeet. Sellaisen järjestelmän vallitessa tulisi ihmisperheestä lauma, joka ei kaipaisi mitään muuta kuin riittäviä laitumia. Kuka teistä ottaisi taipuakseen sellaiseen järjestelmään?
Tasaisuus tulisi siten taatuksi, sanovat he. Kuinka?
Yhdenvertaisuudella työn jaossako? Se on mahdotonta. Työ on erilaista, eikä sitä voi määritellä työajan pituuden tai tunnissa saavutetun tuloksen mukaan, se riippuu työn vaikeudesta, suuremmasta tai pienemmästä epämiellyttävyydestä, sen vaatimasta elämän kulutuksesta, hyödystä, minkä se yhteiskunnalle tuottaa. Kuinka voitte te mitata eron kivihiilikaivoksessa vietetyn tunnin tai suossa pilaantuneen veden puhdistamiseksi tai kehruulaitoksessa menetetyn tunnin välillä? Sellaisen laskun mahdottomuus on saattanut muutamat näiden järjestelmien perustajat ajattelemaan yritystä panna jokainen vuorostaan suorittamaan määrätty työpaljous hyödyllisen teollisuuden eri aloilla. Kelvoton parannuskeino, joka tekisi kunnollisen tuotannon mahdottomaksi, koska siten ei onnistuttaisi poistamaan eroa heikon ja vahvan, älykkään kyvyn ja tylsä-älyisen, hidasluontoisen ja kiivasluontoisen välillä. Työ, joka toisesta on mukavaa ja miellyttävää, on toisesta raskasta ja vaikeaa.
Tasaisuudella tuotteiden jaossako? Se on mahdotonta. Kaiken tasavertaisuuden tulisi olla täydellistä, ja siinä olisi ääretön vääryys, kun se ei tekisi eroa eri tarpeiden välillä, jotka johtuvat elimistöjen erilaisuudesta, ei velvollisuuden tunnosta johtuvan vallan ja kykyjen, eikä suoraan luonnosta, ilman omaa ansiota saatujen välillä. Taikka sitten tulisi eron olla suhteellinen ja sovellutettu erilaisten tarpeiden mukaan. Ottamatta huomioon inhimillistä tuotantoa loukkaisi se niitä omaisuuden oikeuksia, joitten tulisi kuulua työntekijälle hänen työnsä hedelminä.
Ja kukapa sitten rupeisi antamaan lausuntonsa joka yksilön tarpeista?
Valtioko?
Työmiehet, veljeni, oletteko te halukkaat hyväksymään hengenvallan, jota pitäisivät yhteisen omaisuuden? herrat ja mestarit — sielujen haltijat ahtaan kasvatuksen kautta, ruumiin herrat, omistaen vallan määrätä työnne, taipumuksenne ja tarpeenne? Eikö täten mennä takaisin entiseen orjuuteen? Eikö noita valtiaita, niin suuria tarpeita edustaen, tempaisi mukaansa hyödyn teoria, ja heidän omiin käsiinsä keskitetty voima houkuttelisi taas perustamaan entisten kastien perinnöllistä diktaattorivaltaa?