"Minä olisin luvallanne
mies kolmas liitossanne.
"Siitä on nyt seitsemän vuotta ja nuo tuhmuudet ovat minulla sentään vielä niin elävästi mielessäni kuin olisivat ne eilen illalla tapahtuneet.
"Minä tunsin itseni jotakuinkin häiriytyneeksi, kun Wohlwend lavalta laskeutuen asettui taas minun viereeni, ja kun aika läheni jo puoliyötä, nousin minä hattuani ja päällystakkiani etsimään ja lähdin pois. Mutta tuskin olin päässyt kadulle, niin saavutti hän minut, asteli sivullani ja selvitteli kurkkuaan kuin aikeissa lausua uuden runon. Hänet keskeyttäen kysyin minä, mitä iloa hänellä oli esittää runoa tai ylipäätään puhetta niin huonosti, lausua niin kiihtyneesti ja samalla niin perin väärin?
"Niin, vastasi hän yhä vielä värisevällä äänellä, hän oli muka kiihtynyt eikä todellakaan voinut kauniisti lausua, koska hän itse oli juuri se, joka etsi takausmiehiä ja jonka elämä häälyi tukalassa käännetilassa.
"Kokonaan muuttuneella ja paljon luonnollisemmalla äänellä paljasti hän sitten kiiruusti asemansa. Hän oli ryhtynyt muutamaan uskaliaaseen yritykseen, joka vaati melkoisen pääoman sijoitusta, samalla kuin yrityksen jatkaminen oli vaatinut ja yhä edelleen vaati hänen pankkiluottonsa täydessä määrässään. Hänen oli mahdoton peräytyä vahingoittamatta kunniaansa ja omaisuuttaan, jota vastoin edelleen yrittäminen saattoi molempia lisätä; lyhyesti, kysymyksessä oli uuden luoton hankkiminen takuiden avulla ja se kävi päinsä kolmella nimikirjoituksella. Viidentoista minuutin kuluessa olin minä takaajana 'yksi kaikkein ja kaikki yhden puolesta' kirjoittanut nimeni Wohlwendin kotona jo valmiina olevan velkakirjan alle ja menin heti senjälkeen nukkumaan. Kahta muuta allekirjoittajaa minä en ole koskaan nähnyt; ne olivat pari hiljaista kunnon miestä, mutta typötyhjiä, jotka loppunäytöksen edellä tyynesti hävisivät seudulta, jättäen omat erityiset takaajansa ja velkojansa pulaan.
"No niin, ennen vuoden loppua selitti Wohlwend olevansa kykenemätön maksamaan, ja mikä heti konkurssipesää selvittelemään alettaessa oli ehdottomasti suoritettava, se oli juuri minun takaussummani. Se nieli minun ja vaimoni omaisuuden ja samalla hupeni siihen minun oma liikkeeni yhtä pian kuin perinpohjaisestikin, kiitos siinä vallinneen hyvän järjestyksen! Mutta minä olin kerta kaikkiaan puhdas mies ja sain mennä minne halusin! Nyt olisi ollut aika palata koulusaliin, mutta se oli minusta mahdotonta! Mutta Wohlwend eli vielä vuoden ja päivän konkurssitilansa nojalla, mikä sitten kuuluu rauenneen, en tiedä millä tavoin."
"Mutta kuinka sinä tulitkaan vaimosi omaisuuden panneeksi sillä tavoin alttiiksi?" keskeytti hänet Wighart, "vaimosihan saattoi lain ja oikeuden mukaan pidättää sen itselleen!"
"Vaimoni", sanoi Salander, "ei tahtonut tehdä sitä lasten tulevaisuuden vuoksi, sillä minusta olisi tullut vararikon leimaama mies. Me olimme nuoria ja luotimme tulevaisuuteemme, jota emme tahtoneet tärvellä!"
"Mutta mikset ottanut perhettäsi mukaan tai noutanut heitä myöhemmin, kun sinua alkoi onnestaa?"
"Koska minä tahdon elää ja kuolla kotimaassani enkä olla mikään siirtolainen! Ja lisäksi minä en olisi voinut niin ollen taistella ja seikkailla niinkuin minun oli pakko tehdä; minulla oli myöskin kahdesti kuume ja sain muutoin tarpeeksi asti oppirahoja maksaa sekä alkaa alusta kaikki uudelleen. Kotoa matkustaessani otin minä mukaani muutamia kirstullisia olkihattuja, jotka uskottiin minulle; niinikään sain minä muutamia vähäisempiä silkki- ja puuvillasäkkejä ja niin pääsin minä tarpeelliseen alkuun, kunnes muuan palveluksessani oleva nuorukainen varasti minut ja karkasi, kun minä turvatonna makasin kuumetaudissa. Hädän pakoittamana menin minä sitten muutaman suuremman liikkeen palvelukseen ja matkustelin brasilialaisissa maakunnissa myyden ja ostellen. Minä perehdyin siten sikäläiseen sisämaankauppaan, jota sittemmin harjoitin omiin nimiini, tietysti sikäli kuin varani sallivat. No niin, minä olen nyt onnistunut ja korvannut vahingon, enempäähän en tahtonutkaan, ja voin jälleen ryhtyä työhön täällä kotimaassa ja omaisteni luona. Täällä minulla on Moosekset ja profeetat!"