Tämä kaikki kävi vielä laatuun, mutta hän esitti kaikki niin tuskallisesti, ettei enää voinut erehtyä hänellä olevan vissin kammon Lindenbergiin menoa kohtaan. Viimeisestä huomautuksesta saivat vanhemmat sitäpaitsi käsityksen, että heidän tytärtään käytettiin kopioimiseen, niin epäiltävältä kuin heistä muutoin olisi tuntunutkin, että hän sitä sietäisi. Se riitti jo; äiti ei voinut enää vitkailla käymästä lähemmin käsiksi matkansa tarkoitukseen. Nuoren rouvan käteen tarttuen sanoi hän lempeästi, mutta vaativasti: "Sano nyt meille todellinen syy, miksi sinä et tahdo tulla mukaan! Me olemme sen takia tulleet ja tahdomme saada tietää, mitä teidän välillenne on tullut, kun ette enää seurustele toistenne kanssa ettekä meidänkään luonamme näyttäy! Miksi sinä olet niin alakuloinen, melkein surullinen, punastut ja kalpenet, ja kenties löydämme sisaresikin samanlaisessa tilassa!"
Tytär seisoi siinä sanatonna. Vanhemmatkin tulivat hämilleen eivätkä tienneet, pitikö heidän edelleenkin ahdistaa tytärtään vai eikö. Lopuksi sanoi Salander vielä muitta mutkitta: "Onko ehken onni jäänytkin tulematta vai onko se jo kadonnut, onni, johon te luotitte?"
"Kyllä, niin se on!" vastasi Setti melkein kuiskaten. Hän veti kätensä äidin kädestä, etsi nenäliinansa ja peitti kasvonsa, koettaen tukehuttaa suonenvetoisesti esiin ryöpsähtävää nyyhkytystä. He antoivat hänen vähän tointua, ennenkuin jatkoivat tutkailujaan. Vihdoin aloitti hän uudelleen itsestään.
"He ovat tyhjyyttä täynnä! Heillä ei ole minkäänlaista sielua! Oi
Jumala, kuka sitä olisi osannut ajatella!"
"Kukako? Te itse!" sanoi äiti, joka pyyhki silmistään vihastuneen säälin kyyneliä.
"Me tiedämme sen ja häpeämme isän ja äidin edessä ja nuorta veljeämme emme voi edes ajatellakaan! Mutta itsemmekin edessä me kumpikin häpeämme, emmekä saata toisiamme nähdä. Siitä asti kuin pääsimme oikein selville tuosta kauheasta pettymyksestä, on meidän täytynyt paeta toisiamme kuin ihmisten, jotka yhdessä ovat tehneet kunnottoman työn. Ja kuitenkin on minulla ikävä sisartani ja hänelläkin varmaan minua! Mutta kun me olemme yhdessä, on kuin kumpikin tuntisi itsellään olevan pahan omantunnon!"
Martti ja Maria Salander kävelivät rinnatusten ja kiihtyneinä edestakaisin.
"Olkoon nyt tarpeeksi tällä kertaa! Sinun pitää, Setti, tulla meidän mukaamme; teidän pitää tulla toimeen keskenänne, siten on jo parempi. Nyt pese silmäsi, miehesi voi milloin hyvänsä ilmestyä, emmekä me itseämme näytä, ennenkuin olemme miettineet ja tiedämme mitä meidän on tehtävä!"
"Ei ole mitään tehtävissä!" vastasi Setti jonkunverran tointuneempana, "se on juuri niin, ettei meillä maailman silmissä ole mitään tavanmukaista syytä eroon."
Hän lähti ulos, seuratakseen isän neuvoa ja viruttaakseen silmänsä. Heti sen jälkeen hyökkäsi sisälle Isidor, joka matkalla oli saanut tietää, mimmoisia vieraita kotona oli. Hän oli hyvin iloinen ja tervehti appivanhempiaan ikäänkuin nämä olisivat hänelle hyvinkin mairittelevan yllätyksen valmistaneet. Sitten pyysi hän heti anteeksi, että hänen täytyi kiiruhtaa vielä kansliaan, mutta juoksikin sen sijaan kyökkiin ja ruokahuoneeseen tarkastamaan keitoksia ja pöytää, että oliko hänenkin arvoaan pidetty silmällä ja vieraista huolimatta pidetty huolta hänen omasta ruokahalustaan.