Pöydässä ei voinut huomata jälkeäkään siitä mitä oli tapahtunut. Setti rouva näytti itse tyyneydeltä, mikä vanhempain läsnäolosta ja hänen heille tekemästään tunnustuksesta vielä enemmän selveni ja lisääntyi. Äiti naisellisuudellaan tajusi tästä levollisuudesta ja itsensä hillitsemisestä, kuinka mitättömäksi tuon nuoren miehen oli täytynyt käydä puolisonsa sydämelle. Tämä kärsi häntä niinkuin kärsitään huonosta teosta, johon itse on syynä.
Isän täytyi kääntää huomionsa enemmän notariukseen ja hän ihmetteli itsekseen, etteivät häneltä olleet suomukset silmistä jo ennen pudonneet. Tämän suusta ei lähtenyt yhtään pyöreää, tai kuten tavallisesti sanotaan, järkevää sanaa. Tuolla nuorella ja nokkelalla virkoihin-hangottelijalla oli virka, koti ja vaimo; mutta siinä hänen persoonallisuutensa olikin jo lopussa ja saattoi vain useiden samanlaisten aikaansaamassa melussa vielä jostain käydä. Kodin hiljaisuudessa, jossa yksikin sana huomataan, ei hänestä ollut enää mitään jälellä.
"Me aiomme tänään iltapäivällä", ilmoitti Salander notariukselle, "käydä Lindenbergiläisten luona ja ottaa tyttäremme mukaan. Teillä kai ei ole mitään sitä vastaan, herra vävypoika? Hän sanoo teillä tosin olevan ulkona tehtäviä, mutta kenties kumpikin käy sentään laatuun?"
"Niin, miksei, herra appiukko! Minun haluttaisi itsenikin tulla mukaan, mutta täytyy sentään pyytää vapautusta!"
Isidor oli iloinen, voidessaan kunnialla vetäytyä pois, sillä vaikenevan anopin tutkiva silmä ei tehnyt hänelle hyvää. Sen sijaan saatteli hän rouvaansa ja tämän vanhempia vähän matkaa, kun he lähtivät.
Pihalla ihaili Salander uudelleen pyökkimetsikköä ja sen takana kohoavaa suuremman metsän valtaisaa latvastoa, ympäristö, joka hänen mielestään ei ollut rahalla maksettavissa.
"Kyllä vain, sievä se on!" sanoi vävy. "Kovin kauan se vain ei siinä enää seiso. Metsä kuuluu Unterlaubin kunnalle ja kuulutaan parin vuoden mennessä hakattavan pois; puukauppiaat ovat jo asiassa käsinä. Minä annan pyökkimmekin mennä samassa, yhtähän se on, ja saahan niillä sievoset rahat!"
"Oletteko järjiltänne?" huudahti Salander. "Pyökkinnehän yksin suojaavat taloa ja puutarhaa ja niittyä sora- ja ryönäjoukoilta, joita paljastetulta vuorelta alas vierii!"
"Se on minusta yhdentekevä!" vastasi tuo poikamainen notarius veltosti. "Silloin muutetaan pois ja myydään koko hökötys. Ikäväksihän se käy aina samassa paikassa kuukkailla!"
Salander puolestaan ajatteli eikä vastannut mitään. Setti rouva päästi Isidorin puheen aikana pari hämmästyksen sanaa, mistä kävi selville, ettei hän tulossa olevasta metsänhakkuusta tiennyt vielä tämän taivaallista, uusi osoitus miehen elämäntavasta sekin. Setti vaikenikin sen vuoksi ja sanoi vain enää: "Hyvästi, sinä ihana Soittola!"