Viimemainittu katumuksen tekijätärkin oli tällä ensi kerralla, jolloin he jälleen toisensa näkivät, ujo ja sanoi yhtä nolona: "Ah, Netti!" Mutta kun hän, joka oli jo vanhempain kanssa rauhansa tehnyt, oli pikemmin tointunut, tarjosi hän sisar raukalleen kätensä ja Netti tarttui siihen niin peloissaan kuin se olisi ollut kummituksen käsi.
"He tietävät jo kaikki ja tarkoittavat meille hyvää kuten ennenkin!" sanoi vielä Setti. Mutta niin syvä oli heissä tunto yhteisestä menneisyydestä ja yhteisestä erehdyksestä, etteivät: he vielä nytkään uskaltaneet toisiaan syleillä. Martti ja Maria Salander syleilivät nyt yhdessä molempia hairahtuneita lapsiaan ja menivät heidän kanssaan taloon.
Äiti tarkasteli nuorempaa tytärtään, joka oli yhtä kauniisti puettu kuin vanhempikin, poiketen vain siinä että hänellä lisäksi oli vahva kultainen rannerengas, jonka vanhemmat olivat hänelle kerran lahjoittaneet.
"Sinusta on tullut ylpeä, kun pidät rannerengasta silittäessäkin!" sanoi äiti koetteeksi, saadakseen tietää, oliko täälläkin siihen miehen tahto syynä. Netti mumisi jotain käsittämätöntä, Setti riensi hänelle avuksi ja vahvisti äidin arvelun todeksi, että nimittäin tuo demokraattinen kansanmies Julian tahtoi aina kotona ollessaan nähdä vaimonsa kädessä rannerenkaan.
"Eikö hän ole kotona, koskei hän itseään näytä?" kysyi isä.
"Hän meni jo aamulla aikaisin ylös metsään" vastasi Netti, "hänellä on siellä muuan linnustuspaikka ja viettää hän välistä siellä ylhäällä puolen tai kokonaisenkin päivän. Hän pyytää myöskin paljon pikkulintuja, joita hän paistettuna hyvin mielellään syö."
"Pyytääkö sinunkin lintuja?" kysyi isä toiselta tyttäreltään.
"Ei, hän kalastaa!" sanoi tämä.
"Jumalan kiitos, se minua vähän rohkaisee!" murisi Martti, "olenkin jo pitänyt niitä herroja liian tyhminä sellaisiinkin temppuihin! Tällä en sentään tahdo väittää, että jokaisen linnun- tai kalan pyydystäjän välttämättä täytyisi olla nero!"
Molemmat tyttäret hieman säpsähtivät noista isän kovista sanoista, jolloin äiti sen huomatessaan sanoi nuoremmalle: "Sinä voisit huolehtia meille sitten hyvää kahvia, ettei meidän tarvitse kovin kiirehtiä; sillä me aiomme jutella luonasi hyvän aikaa".