"Eihän se harkitsemalla parane!" vastasi rouva Salander.
"Voisi sanoa, etteivät he kumminkaan puolin ole enää samoja ihmisiä, sen jälkeen kuin mielivaltaiset unelmat ovat haihtuneet. Toisella puolen on unelmien nuorukaisista tullut nuoria miehiä, jotka kääntävät raa'an puolensa esille ja jotka sitäpaitsi kuuluvat niihin, Jotka yhdestä poikamaisuuden ikäkaudesta siirtyvät toiseen; toisaalla taasen on tytöistä tullut aviovaimoja, unelmien kehräämä onni on hävinnyt ja jälelle jäänyt vain tavallinen siivous, joka estää heitä viheliäisyyttään vielä jokapäiväisellä riidalla ja toralla koristamasta; sillä luonnollisesti he hyvin tietävät, että se olisi ainoa tulos jokaisesta kokeesta saavuttaa heihin uudelleen vaikutusvaltaa. Onhan jo tuo entinen valta noihin nuoriin miehiin ollut sekin vain osa heidän mielikuvituselämäänsä. Mutta kaikki tämä on jo liiaksi sanottua! Me olemme tässä jonkun selittämättömän oikun, ilmiön kanssa tekemisissä, kuten sinä jo olet sanonutkin."
"Niin se lienee", vastasi mies alakuloisesti, "sellaista sattuu niin siveellisessä kuin fyysillisessäkin suhteessa! Taivas meitä armossaan varjelkoon!"
XIV
Seuraavana päivänä lähti Martti Salander ajoissa konttoriinsa, korjatakseen sen mitä eilen oli mahdollisesti tullut laiminlyödyksi. Kun hän oli tämän tehnyt sekä lukenut vasta tulleet kirjeet ja oli juuri aikeissa päivän sanomalehteä katsella, saatettiin sisälle muuan vieras, joka halusi häntä puhutella.
Muuan hyvin puettu, vierasmaalaiselta näyttävä mies seisoi suorana keskellä huonetta. Hänellä oli tatarimaisesti leikattu parta, pitkät, alasriippuvat ja kankeiksi suitut viikset ja vastaava leuan ympärys. Tukka oli leikattu jokseenkin lyhyeksi, mutta silmäin ympärystät sen sijaan ryppyiset, mikä saattoi johtua yhtähyvin totutusta räpyttämisestä ja vilkuttamisesta kuin ijästäkin; kädessä oli hänellä kiveräpartainen huopahattu, jaloissa polviin ulottuvat kiiltosaappaat. Takki oli kiinni ja eräästä napinlävestä riippui paksu kultaketju, joka vaaksan matkan alempana pujahti toisesta lävestä takaisin sisälle.
Salander kysyi millä hän saattoi palvella.
"Vanha ystävä! Etkö tunne minua enää, Louis Wohlwendia?"
Salander tunsi äänen, vaikkei sillä ollutkaan kuin nimeksi sen entistä kaikua, mutta sen avulla selkeni hänelle kuitenkin erityisiä piirteitä noissa vanhentuneissa kasvoissa. Tänä hetkenä olisi hän ennen ajatellut kuolemaakin kuin Wohlwendia ja täytyi hänen miettiä, missä suhteessa hän oikeastaan oli tuohon mieheen. Hän tyytyi siis katselemaan tätä, sanomatta mitään ja tarttumatta tämän ojennettuun käteen. Wohlwend veti tuolin esille, istui siihen ja viittasi vanhaa ystäväänsä istumaan jälleen pulpettinsa ääreen.
"Minä huomaan", alkoi hän uudelleen puhua, "että minun olisi pitänyt ilmoittaa tuloni ja asiani, ettei olisi tarvinnut kompastua siihen vanhaan juttuun, joka näyttää vielä välejämme häiritsevän. Sinä olet tuon häviöön joutuneen Atlantin rannikkopankin maksuosoituksen takia antanut minua kerran syyttä vainota, mutta luonnollisesti mitään siitä kostumatta, sillä minä en voinut maksaa, mitä olin velkaa, siis vieläkin vähemmän, mitä en ollut velkaa. Minulla oli siihen aikaan tilaisuus erään kauppiaan puolesta tammisen astialautalähetyksen kera matkustaa Unkariin, jossa minä sitten kiertelin ympäri maata, toimin ilman voittoa hankkijana ja välittäjänä kaikilla mahdollisilla kauppa-aloilla, olin tekemisissä puiden, viinin, villojen, vieläpä sianharjastenkin kanssa. Sianharjasten takia jouduin minä Essekin seuduilla Draun varrella muutaman mahtavan siankasvattajan luo, joka mieltyi minuun. Hän kävi kauppaa myöskin muilla tuotteilla ja koetti saada minua kirjanpitäjäksi tai liikkeen johtajaksi ja minä jäinkin sinne. Kuten tiedät, olin minä yhä vielä naimaton, mutta sain nyt tilaisuuden mennä avioliittoon. Isännälläni oli kaksi tytärtä, kahdesta eri avioliitosta. Ensimäisestä avioliitosta oleva tuli vaimokseni, ja etteivät molempain perintösuhteet sekaantuisi, vaan kumpikin saisi, mitä hänelle oli tuleva, niin järjesti hän eläissään omaisuutensa ja pani kummankin osan varmalle talletukselle. Nyt hän on jo kuollut. Minä voin vaimoni tuloilla elää hyvin hänen kanssaan ja säännöllisesti taloutta hoitaen vuosittain vähän säästääkin. Kun jälkeen jäänyt maatila on edullisesti myyty, käy asemani ehkä vieläkin paremmaksi. Ensimäinen mihin päätin käydä käsiksi, oli luonnollisesti ryhtyä korvaamaan minun takiani kärsittyjä vahingoita, joita mahdollisesti ei muutoin oltu sovitettu; ensimäisenä on se koko summa, jonka sinä, vanha ystäväni Salander, ennen ensimäistä Brasilian matkaasi minulle takasit. Minä aion oleskella täällä pitempään. Luonnollisesti voin minä käyttää ainoastaan vaimoni vuosituloista jääneitä säästöjä ja on minun niissä rajoissa liikkuminen erityisiä maksuja suorittaessani. Lyhyesti, minä olen tullut panemaan asiaa alulle!"