Hän veti esiin lompakon ja asetti muutamia seteleitä Martti Salanderin pulpetille, jonka jälkeen hän jatkoi: "Tässä on viisituhatta frangia! Olehan hyvä ja merkitse ne kirjoihin ensimäisenä velanlyhennyksenä ja laske kohtuullinen korko koko kuluneelta ajalta sekä samoin laske, jos niin tarvitaan, vähittäinen kuoletusmaksu? Sillä minulla on kaksi poikaa, jotka nekin kasvatukseensa kysyvät menoja."
Nyt vasta olikin Martti Salander hämillään. Jos Wohlwendin halu maksaa oli todellinen, niin täytyi hänen, Salanderin, ottaa häntä kohtaan ystävällisempi käytös, eikä hän kuitenkaan tiennyt edes sitä, pitikö hänen ottaa rahat vastaan neuvottelematta asianajajansa kanssa. Mutta jos Wohlwend sittenkin on ollut syytön tuohon rannikkopankin juttuun, mikä kylläkin on hyvin mahdollista, niin seisoi hän nyt hyvine aikomuksineen ja itse asiassa jo alkuunpantuine suorituksineen kunnian miehenä hänen edessään eikä Salanderin niin ollen tarvinnut häntä tylysti pois työntää.
Hän otti senvuoksi nuo viisi seteliä käteensä, silitti ne tasaisiksi ja sanoi hiukan mietittyään: "Jos sinä tahdot hyvittää minulle sen takaussumman, niin on se minulle vain mieluista; menetetyksi luullun rahan voi aina kaksinkerroin hyvin käyttää! Koroksi minä ehdotan neljää sadalta, laskettuna kymmeneltä vuodelta, siis määrä-ajalta, jonka kuluttua velka vanhani, niin että me pääomalle ja kymmenen vuoden korolle saamme pyöreän summan, joka ei enää muutu, siinä tapauksessa että lyhennykset eivät jää suorittamatta! Nämä viisi tuhatta olisivat siis ensimäisenä maksueränä puheenalaiselle summalle!"
"Minä tunnen taasen vanhan kunnon ystäväni!" vastasi Louis Wohlwend rehellisellä äänellä. "Korkokanta ja aika ovat ystävän tavoin lasketut ja minä hyväksyn molemmat kiitollisuudella!"
"Minä kirjoitan sinulle väliaikaisen kuitin ja, koska se sinusta ehkä on mieluisampaa, pidän myöhemmin itse huolta tarkemmasta maksutodistuksesta, ettei minun tarvitse sitä kirjanpitäjälle uskoa."
"Aivan kuten tahdot! Kiitos vain vielä kerran!" vastasi Wohlwend, ojentaen hänelle tunteellisesti kätensä. "Katsos, nyt minä voin ilomielin pitää itseäni kotiinpalanneena, kun minä olen kotona vanhimman nuoruudenystäväni kanssa tehnyt rauhan!"
Tuon rauhallisen keskustelun kuluessa, joka toi hänelle odottamatta takaisin kauan sitten ansaitsemansa rahat, unhoitti Salander kaiken sen mitä hän Wohlwendin takia oli kärsinyt ja mitä hän jo itse oli hänestä puhunut. Hän pudisti ystävällisesti tämän kättä, kuten ainakin hyväsydäminen mies, jonka sydämeltä kivi putoaa jakun hän myöskin voi vanhasta vihankaunasta vapautua. Hän antoi tuon puolittain aasialaiselta näyttävän ja jonkunlaista itse ottamaansa helkkyvää saksanmurretta puhuvan Louisin olla oloissaan ja tämä jäikin sinne loruilemaan aina päivällisaikaan saakka, kyseli kaikkea, katseli tulevia ja meneviä liikehenkilöitä ja vaihteeksi taas ylisteli Salanderin onnea. Ja kun tämä keskeytti työnsä, lähteäkseen kotiin päivälliselle, tahtoi Wohlwend saattaa häntä kappaleen matkaa.
He tulivat muutaman hotellin luo, jossa herra Louis Wohlwend asui.
Tämä pysähtyi portille ja pidätti Salanderia.
"Tee minulle se palvelus ja tule ainoastaan hetkiseksi sisälle! Minä haluaisin kovin mielelläni esittää sinulle perheeni, vaimoni, poikani ja kälyni!"
"Mutta sehän saattaa helposti toistekin tapahtua! Nyt minua odotetaan syömään!" pyyteli Salander anteeksi.