"Taivasten tekijä! Vaimo ja lapsia! Ne mahtaa olla kaunista väkeä!"
"Kaunistako? Näkisitpä vain kerran, niin ihmettelisit! Rouva itse minusta tosin ei tuntunut erikoisen hienolta, vaan hän onkin sen takia huomattava, että hänellä on nuorempi sisar, eräs Myrrha neiti, jota minun täytyi katsella! Antigone, sanon minä, Nausikaa, kaunis Helena itse, sanoisin minä, jollei hän näyttäisi siksi liian hurskaalta!"
Vasta nyt huomasi Maria rouva selvemmin miehensä innostuksen, hänen keveän punastumisensa ja silmiensä loisteen. Tässä harvinaisessa vanhan miehen kauneudenihailussaan näytti hän niin herttaisen koomilliselta, että Marian täytyi sydämellisesti nauraa ja katsella häntä kasvavalla iloisuudella.
"Se on ihan totta!" huudahti mies vilpittömästi, luullen Marian nauravan sen takia, ettei hän uskonut häntä ja aavistamatta, että tämän ilonaihe oli jalompaa laatua. Ja kun Maria yhä lystikkäämpänä katseli häntä, lausui hän kärsimättömästi: "Oh, mitäs sitä kannattaakaan sinun kanssasi yrittää!" ja lähti tiehensä.
"Sitä kunnon Marttia!" ajatteli rouva tuolinselkämykseen nojaten ja kätensä hetkiseksi ristiin laskien, "hän ei muuksi muutu ennenkuin kuolee! Aina saa hän jonkun uuden pääsiäisjäniksen kierrokseensa, kun luulee sen jo olevaan lopussa! Nyt hän on jälleen tekemisissä kreikkalaiskauneuden kanssa, kuten hän sitä ennen vanhaan nimitti; piakkoin kai tulee kysymykseen Odysseia, jonka me jo kerran luimme läpi. No niin, hän on aina johonkin innostunut ja aina käsinä jossakin puuhassa ja silloinpa hänen ei tarvitse keilaa heittää!"
Tämän suosiollisen kuvauksen esine oli sillä välin jo matkalla liiketaloonsa, jonne hän astui toisen mielialan valtaamana kuin mitä oli ollut sinne äsken tullessaan. Vasta kadulla tuli hän ajatelleeksi vaimonsa herttaista käytöstä, josta vuosien ruosteen alta tämän sisäinen nuoruus siinä määrin herttaisemmin esiin kimmelsi, missä määrin tuo tapaus oli ollut laatuaan uusi.
Se vähäinen harmi, jota hän hänen naurunsa johdosta oli tuntenut, hävisi huomaamatta. "Kuka olisi ajatellut", tuumi hän itsekseen, "että tuo kunnon Maria, jonka minä niin hyvin tunnen, kykenisi tuollaisessa tapauksessa näyttämään niin soman herttaista mieltä! Koskaan en ole häntä sellaisena nähnyt! Tässä tapauksessa ei todellakaan voi sanoa, että ihminen yhä muuttuu kunnes hän kuolee! Aina kun vähimmin sitä ajattelee, esiintyy hän uudessa valossa! Todellakin, kun hän tässä suhteessa pysyy aina samana, niin ei voi sanoa hänen muuttuvan!"
Mutta kumpikaan ei muistanut mitään siitä keskustelusta, joka heillä eilen illalla ennen maatapanoaan oli ollut tyttäristään ja mitä he ihmiselämän oikullisista ja selittämättömistä ilmiöistä olivat lausuneet.
XV
Martti Salander ei useampiin viikkoihin kuullut mitään uutta Louis Wohlwendista ja hänen perheestään ja vaikkakin hän toisinaan oli utelias tietämään, mitä tuo hänen omituinen ystävänsä vielä hyväksi lopuksi panisi toimeen, niin ajatteli hän sitä yhä vähemmän ja välinpitämättömämmin.