"En minä suinkaan ole antanut ilmoittaa, vaan hän sen tietämättäni teki!"
"Kuka hän?"
"Jahaa! No, arvaa — Louis Wohlwend!"
"Sekö siellä? Ja sinä olet hänen kanssaan syönyt?"
Rouva Salander oli kankeana hämmästyksestä, mikä ei suinkaan ollut iloisinta laatua.
"Elä nyt niin kovin säikähdä! Ajattelehan, että hän tahtoo maksaa sen takaussumman korkoineen ja toi minulle aluksi viisituhatta frangia!"
"Toivoisin, että maa olisi hänet rahoineen niellyt! Jollei niillä rahoilla olisi syrjätarkoitusta, niin ei hän olisi niitä tuonut! Ja sitten sinä heti taasen olet ruvennut ystävyyteen hänen kanssaan?"
"Ei juuri sitäkään! Mutta elä nyt, Maria kulta, ole noin kummallinen! Minä siinä en voi nähdä mitään muuta kuin että hän tahtoo hyvittää sen vahingon, nyt kun hän voi."
"Voi sinua, ja minä kun en voi mitään muuta siinä huomata kuin että hän on tullut kolmannen kerran sinut puhdistamaan!"
"Se ei olisi hänelle enää tarpeellista! Eikä hän toki ole koskaan sellainen lurjus ollut, että hän, joka on rikkaissa naimisissa, pelkästä petkutuksen harrastuksesta maksaisi vanhan velan, voidakseen käyttää sitä syöttinä uuteen pyydystykseen. Ja sitten, eihän hän nyt toki vaimoineen ja lapsineen olisi sitä varten tänne tullut!"