Salander tunsi kutkuttavaa mielihyvää istuessaan tuon harvinaisen kauneuden lähellä ja kun Wohlwend oli tuottanut sampanjaa ja hän nauttinut sitä pari lasia, oli hänestä kuin hän olisi keksinyt uuden maanosan tai uuden prinsiipin, lyhyesti, löytänyt Kolumbuksen munan.
Pöydässä olleet vieraat olivat jo kaikki jättäneet ruokasalin ja useimmat heistä olivat ohimennessään heittäneet silmäyksen tuohon Martin rinnalla istuvaan kaunottareen. Nyt tuli muuan viinuri ja ehdotti sampanjan ääressä vielä istuvalle herrasväelle, että juomavehkeet kannettaisiin viereiseen huoneeseen, kun salissa taas parin tunnin perästä syötäisiin ja pöytä oli uudelleen katettava. Samalla nosti hän pullon jäähdytysastiasta ja katsoi sitä, mutta se oli tyhjä.
Tämä sekä pullon että viinurin töykeys herätti Salanderin hänen unelmaisesta tilastaan. Hän nousi ylös ja hylkäsi päättävästi Wohlwendin tyrkyttävän esityksen, että seurattaisiin viinurin ehdotusta.
"No niin, vanha ystävä!" sanoi Louis Wohlwend, "siis toisella kertaa! Minä toivon, että me opimme jälleen toisiamme ymmärtämään! Ystävyys ei ole mitään huonoimpia ihanteita, vallankin kun se on vanhaa lajia, kuten hyvä viini!"
Salanderista, joka taasen oli kokonaan valveilla, ei vertaus tosin ollut sattuva, hyvin vanhaa viiniä kun ei enää nykyään arvosteltu niin korkealle kuin ennen. Hän jätti kuitenkin muistutuksen tekemättä ja kiiruhti sanomaan hyvästi noille hänen ympärillään piirissä seisoville henkilöille. Viimeinen oli neiti Myrrha Glavicz, jolla oli suonissaan kreikkalaista verta ja joka seisoi hänen takanaan; hän etsi häntä väärältä paikalta, kääntyi sekaannuksessaan ympäri ja oli vähällä liukahtaa, ennenkuin oli tilaisuudessa tuolle vaiteliaalle naiselle kätensä ojentamaan ja lähtemään.
"Hän teki saman vaikutuksen kuin vanhan Hellaan sinisen taivaan äänettömyys!" ajatteli hän nopein askelin katuja pitkin kiiruhtaessaan.
"Kauneus on sentään, herra nähköön, ihana asia, oikein semmoinen klassillinen kauneus!" ja ajatuksissaan löi hän näppiä, niin että pari vastaantulijaa katsoi kummissaan hänen jälkeensä.
"Mikäs vieras se oli, jonka kanssa sinä olet hotellissa syönyt?" uteli Maria rouva, jonka luokse hän hetkiseksi pistäysi.
"Eikö sitä sinulle sanottu?" kysyi Martti hämillään.
"Pitäisihän se sinun tietää, kun kerta annoit ilmoittaa, ettet tulisi kotiin, vaan söisit siellä!"