Puolessa tunnissa tuli ajuri, ajaen esille hyvät, avonaiset vaunut; toisen puolituntisen kuluttua olivat naiset valmiina ja hyvin arvokkaasti kulki seurue nuo kolme rappua alas, ja sattui siinä niin mukavasti, että talonomistaja, joka itse asiassa oli Salanderin velkamies, seisoi alhaalla oven luona ja tervehti heitä, ja niinpä sai Wohlwend, joka katseli ympärilleen kuin unkarilainen kylätuomari, tänään päällepäätteeksi tilaisuuden rehennellä kapitalistin ja suurkauppiaan ystävyydellä, ja suopeasti heilautti hän hattuaan.
Naisilla oli leveät sulkahatut ja kirjavat päällysvaatteet. Myrrhalla se oli punaisesta harsosilkistä valkoisen pukunsa päällä. Molemmat miehet olivat Louis pojan ottaneet keskelleen takaistuimelle ja Georg istui ajurin rinnalla pukilla. Vuokrahevosiksi olivat hevoset tarpeeksi raisut ja sirosti valjastetut ja niin ajeli Martti Salander huoletonna kaupungin läpi ja jokainen joka hänet tunsi, katsoi hänen jälkeensä, ilman että tämä itse sitä huomasi.
Eikä hän nähnyt Möni Wighartiakaan, joka seisoi eräällä paikalla, kainalossaan tuo vanha keppinsä ja puhalsi juuri merenvahalopista sikarinjäännöksen, pannakseen uuden tilalle, ja näytti hän siinä seisoessaan yhtä vähän vanhentuneelta ja rapistuneelta kuin keppinsäkään. Hänen luokseen oli pysähtynyt hetkiseksi juttelemaan Martin vanha asianajaja, joka oli ottanut hatun käteensä ja tuullutteli päätään, jonka ohuttukkaisuus oli hänelle hyödyksi näin lämpimänä päivänä. Kumpikin katsoi vaunujen jälkeen.
"Siinähän menee Martti Salander eikä meitä näekään!" sanoi Wighart, "mitähän väkeä hänellä on mukanaan?"
Kun asianajaja lornetin läpi katsottuaan oli ehtinyt nähdä takaistuimella vielä näkyvissä olevat herrat, vastasi hän: "Se voi olla vain hän — arvatkaas, kuka?"
"Minulla ei ole aavistustakaan! Olen ollut neljä viikkoa kylpemässä ja tulin vasta eilen illalla takaisin!"
"No, se ei ole kukaan muu kuin se entinen Schadenmüller & Kumpp.,
Louis Wohlwend!"
"Mitä sanotte! Kuinka se on mahdollista? Minä olisin pitänyt heitä valepukuisena kiinalaisperheenä! Ja milloin se veitikka tänne on tullut?"
"Jo hyvän aikaa sitten tuli herra Salander kerran luokseni ja kertoi Wohlwendin ilmestyneen hänen luokseen sekä maksaneen lyhennystä ensimäisestä aiheuttamastaan vahingosta, tiedättehän, siitä nuoruuden aikuisesta takaussummasta, sekä luvanneen edelleenkin vuosittain sitä lyhennellä. Hän tiedusteli, sopiko hänen vaaraa pelkäämättä siihen suostua. Minä kehoitin häntä ottamaan, mitä hän suinkin voi saada. Siitä myöhemmästä ja suuremmasta jutusta vapautti hän hänet kokonaan. Minä en voinut hänelle mitään ohjeita antaa. Wohlwend on nyt kerta kaikkiaan sellainen vanha velho omine höperyyksineen. Hän on asettunut tänne asumaan ja kun hänelle lähetettiin verokaavake, ilmoitti hän kunnanhuoneella kaikki omaisuussuhteensa ja osoitti sääntöjen mukaisesti kaiken omaisuutensa olevan vaimon perintöä ja selitti tahtovansa empimättä maksaa siitä, mikä mahdollisesti ei ollut Unkarissa sekä siellä verotettu!"
"Ja nyt vie Salander hänet ajeluretkelle?"