"He ovat oikeassa!" sanoi isä "mikseikäs meillä saisi tänään olla pöytämusiikkia? Odota heidän kanssaan tässä hetkinen, minä käyn katselemassa eikö siellä löytyisi jotain nurkkaa, missä me voisimme keskenämme olla!"
Hän meni taloon ja löysi rakennuksen alakerrasta, salin, jonka akkunat olivat auki ja jossa istui muutamia ihmisiä; muuan pienempi sivuhuone oli kuitenkin aivan tyhjä, vaikka siinä seisoikin katettu pyöreä pöytä. Heti haki hän rouvan ja lapset sisään ja asetti heidät pöytään, jonka yllä riippui kaasulamppu.
Kuinka tyytyväisinä siinä lapset katselivatkaan ympärilleen, kun he laskivat kätensä ristiin pöytäliinalle.
Martti Salander ojensi kätensä rinnallaan istuvalle rouvalleen, sitten pöydän yli lapsille, yhdelle toisensa jälkeen. Hän ei sanonut kuitenkaan mitään, oli vain onnellinen, unhoittaen kaiken muun. Tarjoilija tuli ja kysyi mitä he haluavat.
"Maria, käske sinä mitä haluat ja mikä lapsille on mieleen! Minä sitten luvallanne jälestä parannan, jos sinä olet kovin visu", sanoi Salander.
"Lämmintä soppaa ei taida olla nyt saatavana?" kysyi rouva tarjoilijalta.
"On kyllä", vastasi tämä, "konsertti-iltoina on meillä tarjona täydellinen illallinen".
"Sehän on juuri kuin meitä varten", arveli Salander, "silloinhan meidän ei tarvitse tässä päätämme sen pahemmin vaivata, eikö totta, Maria?"
"Minä olen hyvin tyytyväinen!" vastasi tämä iloisena siitä että pääsi enemmästä huolesta. Nopeasti laittoi tarjoilija pöydän kuntoon. Pian ilmestyi hän vadinkin kanssa, jossa höyrysi höysteikäs soppa.
"Pankaa se vain pöydälle!" sanoi Salander, "elkääkä pitäkö kiirettä muuhun ruokaan nähden, sillä me emme aio tässä hätäillä! Ei se silti teille vahingoksi ole!"