Tällainen käytös suututti Salanderia, niin hyvin kuin hän hillitsikin itseään.
"Toistamiseen olet sinä nyt jo samanlaisessa suhteessa minuun etkä sinä näytä olevan milläsikään, saattaessasi minut tälläkin kertaa typötyhjäksi!" puhui hän, silmissään tuikea ilme. Mutta Wohlwend ei joutunut hämilleen.
"Pyydän, ei mitään loukkauksia!" sanoi hän ääntään koroittaen, "vielä minä en ole vararikkoinen! Enkä koskaan ole ollutkaan! Ja jos olisinkin, niin suojelee minua laki ja oikeus ja ennen kaikkea on oma taloni minun linnani!"
Salander vaipui hämmästyneenä ja melkein kuin uupuneena muutamaan plyysipäällystäiseen nojatuoliin. Wohlwend jatkoi leppeämmällä äänellä: "Vanha kunnon ystävä! Tee kuten minäkin, pidä pääsi pystyssä! Katsohan tänne, minä en ole jouten tänä pakollisena loma-aikanani, en huolehdi siitä, jota ei kerta voi välttää; minä antaudun harrastamaan tieteitä ja taiteita. Kas tässä, minä tutkin heraldikaa, talonpoikain puumerkkejä, ammattimerkkejä ynnä muita samaan alaan kuuluvia esineitä!" Pari vaakunakirjaa, jommoisia leimasinten ja lusikkain kaivertajat pitävät markkinoilla avonaisina edessään, oli kirjoituspöydällä, niiden vieressä sellainen värilaatikko, joita poikaset käyttävät piirustuksia värittäessään ynnä muutamia paperiliuskoja, joille oli perin lapsellisesti vaakunankuvia kopioitu. Myöskin muuan sekava asiakirja rehenteli siinä.
"Voisi sanoa tässä ilmenevän valtiollisen kulttuuri-kehityksen vanhojen säkeiden sekä uusien siihen liittyvän, sikäli kuin —"
Martti Salander ei kuunnellut pitemmälle hänen puhettaan; hän tarttui vain vielä koneellisesti muutamaan rasvaiseen ja aukinaiseen, mutta suullaan keskellä tuon liikemiehen ja mesenaatin pöytää olevaan kirjaan. Se oli erään lainakirjaston merkillä varustettu ikivanha rosvoromaani, mikä nähtävästikin oli tuon hassuttelijan varsinaisena luettavana hänen pakollisessa joutilaisuudessaan.
Hän otti brasilialaisen maksuosoituksensa tuon kunnon ystävänsä kädestä, talletti sen huolellisesti, keskeytti toisen puheen ja kysyi ainoastaan: "Oletko sinä naimisissa, Louis Wohlwend?"
"En! Kuinka niin?" vastasi tämä.
"Minä vain arvelin sitä tuon kauniin sananlaskun takia, mikä on talosi seinään maalatun Winkelriedin kuvan alla! Sinä kai yleensä olet leskein ja orpoin suojelija tai niiden, joista sellaisia voi tulla?"
"Sinä tiedät, että minä olen aina ollut ihanteellinen ja minä pidän sitä kiitettävänä tekona, että vapaiden kansalaisten asuinrakennuksia koristetaan ja kehoitetaan koristamaan historiallista tai siveellistä sisältöä olevilla mietelmillä."