Kun Wohlwend oli tämän sanonut, painoi Salander keskellä huonetta hatun päähänsä ja jätti talon sanaakaan enää lausumatta.
Hän kutsui ajurin ja ajoi kaupungin notariaattikansliaan. Notarius luki maksuosoituksen, jonka Salander asian valaistuaan hänelle antoi, työnsi silmälasit nenälleen ja sanoi: "Oletteko te itse herra Martti Salander? Niinkö? — Tämä on paha juttu! Konkurssitila tavanmukaisine aikamäärineen julistetaan virallisesti huomenna, joten teillä on vielä kyllä aikaa. Minä aion myös tänään vielä mennä itse sinne ja vaatimuksenne johdosta virallisesti häntä kuulustella."
"Minun nähdäkseni", väitti Salander, "on tärkeintä, että riolaiseen pankkiin menee mitä pikimmin protestivaatimus. Minä olen valmis suorittamaan sananlennätys-kustannukset!"
"Valitettavasti se ei ole heille enää tärkeintä, herra Salander!" vastasi notarius vakavalla osanotolla, "toissapäivänä saapui varma tieto, että Rio Janeirossa oleva Atlantin rannikkopankki on lakannut maksamasta ja eilen saatiin tietää lisäksi, että johtajat ovat hävinneet tiehensä ja henkilökunta hajonnut. Täkäläiset kauppahuoneet ovat jo pari viikkoa sitten saaneet huonoja tietoja, ja mikä pahinta, tuota hävinnyttä pankkia ja kaikkea mitä sen yhteyteen kuuluu, pidetään jo laajalle levinneenä rosvoliikkeenä. Minä pelkään, että suuri määrä sen haltuun uskottuja rahoja on hävinnyt kuin tina tuhkaan."
Salanderin täytyi ottaa pulpetista kiinni eikä hän puhunut mitään.
Notarius katsoi kelloaan.
"Minä lähden kanssanne oikeuden puheenjohtajan luo, siihen on vielä juuri aikaa; sillä kaikissa tapauksissa on tarpeellista teidän hankkia laillinen ulosottotuomio pankin omaisuudelle, mikä luultavasti korvannee teidän maksuosoituksenne."
"Minulla on ajuri tuolla alhaalla", sanoi Salander. He lähtivät ajamaan ja saivat toimeen haluamansa ulosmittauksen, jolla tuskin kuitenkaan oli sanottavaa arvoa.
Sellainen surullinen tieto oli odottamassa Maria Salanderin heräämistä, ja kun vahveneva ruskotus pilvettömällä taivaalla näytti elostuttavan hänen uinailevia kasvojaan kuin ihana unennäkö, lykkäsi mies taasen kevytmielisyytensä selvittelyn siksi kuin lapset olisi lähetetty ruokatavaroita ostamaan ja sitten taas siksi kuin eine olisi syöty. Hän ei tahtonut että hänen vaimonsa ensimäisenä aamuna heidän jälleen yhdyttyään seisoisi lieden äärellä kyyneleet silmissä.