"Minä odotan äitiäni", vastasi nyt poika, käyden epävarmaksi oliko hänellä oikeutta siinä seisoa. Mutta toinen vastasi kuivasti ja halveksien kuin aikamies: "Jahaa, sinullako on äiti?" samalla kuin hänen veljensä purskahti äänekkääseen nauruun sekä huusi: "Ha, ha, sillä on äiti!"
Heti perään lojusi koko lapsikööri hullunkurisesti jäljitellyllä naurunhohotuksella: "Sillä on äiti!"
Harvoin kuulee pikkuväen laskevan niin iloista naurua. Ja ikäänkuin tuo seikka olisi heitä kovin huvittanut, toistivat he vilpittömän lapsensydämensä pohjasta yhä uudestaan "hahahaa" sekä seisoivat rinnatusten piirissä, jonka keskellä muuan kaksivuotias palleroinen lihavilla käsillään sivujaan pidellen toisteli: "Hoo, tillä on äiti!"
Kun tämä huvi vähitellen loppui kuten kaikki tässä maailmassa, kysyi matkalaukkua kantava mies, joka oli hyvin huomannut kaikki, mutta ei ymmärtänyt siitä mitään, ystävällisesti: "Miksi te, lapset, nauratte sen vuoksi, että pojalla on äiti? Eikö teillä sitten ole ollenkaan äitiä?"
"Ei, me sanomme mamma!" selitti toinen pienokaisten johtajista ja otti samalla maasta astian, täytti sen altaasta ja heitti äidin omistajan päälle. Mutta tämä menetti kärsivällisyytensä. Hän karkasi esiin hiukan tukistaakseen tuota ilkeää kaksoispoikaa, jolloin molemmat veljet alkoivat parkua ja huutaa: "mamma, mamma!"
"Isidor! Julian! Mikä hätänä, mitä teillä taasen on?" kuului muuan ääni ja eräästä talosta tuli ulos tukevatekoinen nainen, epäilemättä suoraa pesukorvon äärestä. Märkä esiliina oli työnnetty syrjään, toisella kädellä piti hän edessään kukilla ja silkillä muodin mukaisesti koristeltua olkihattua ja toisella punaisenruskealla käsivarrellaan koetti pyyhkiä hikeä otsaltaan, samalla kuin hän moittivasti huusi perässään seuraavalle koruompelijattarelle että hattu oli onnistumaton, että kukat oli asetettu väärin ja että hän tahtoi niiden olevan yhtä suuria ja kauniita kuin muillakin rouvilla sekä valkoiset nauhat ruskeiden sijasta. Hän ei sanonut tietävänsä, miksei hän saisi pitää valkoisia nauhoja yhtä hyvin kuin tuo tai tämäkin, ja jollei hän ollutkaan mikään neuvoksetar, niin saattoi hän kerran vielä saada miniöikseen vaikka kaksikin kappaletta sellaisia!
Ompelijatar, joka sillä välin oli ottanut hatun takaisin, vastasi hieman nenäkkäästi, että oli hyvä, etteivät nauhat jo tällä kertaa olleet valkoiset, sillä muuten ne olisivat tärveltyneet rouvan märistä käsistä ja olipa niin ja näin, saisiko näitä ruskeitakaan enää puhtaiksi. Hän tahtoi nähdä, mitä johtajatar siihen sanoisi. Niin sanoen asetti hän hatun koteloon, jossa hän oli sen tuonut, ja lähti harmistuneena tiehensä, pesurouvan huutaessa hänen peräänsä, että hänen tuli saada hattu ensi sunnuntaiksi, sillä hän tahtoi saada sen kirkkoon päähänsä. Tämän jälkeen hän vihdoinkin katsahti poikiaan Juliania ja Isidoria, jotka eivät lakanneet parkumasta, vaikka vieras poika oli vetäytynytkin entiselle paikalleen.
"Mikä teillä on? Kuka teille tekee pahaa?" huudahti hän, mihin pojat parkuivat vastaukseksi: "Tuo tahtoo lyödä meitä!"
Mutta nyt sekaantui tuo tarkkaavainen vaeltaja asiaan ja selitti rouvalle, että molemmat pojat olivat ensinnä tuota toista valaneet vedellä ja nauraneet hänelle, kun hänellä oli ainoastaan äiti eikä mammaa.
"Se ei ole kauniisti tehty!" sanoi rouva lempeästi nuhdellen pojilleen. "Hänen vikansa ei ole, että hänellä on köyhät tai sivistymättömät vanhemmat, ja te saisitte kiittää Jumalaa, että teidän laitanne on paremmin!"