Martti Salander kuunteli näitä halpamaista mieltä ja hillitöntä itserakkautta todistavia puheita ihmetellen, sanoen itsekseen: "Onpa se järjestänyt asiansa perin oivallisesti, tuo miehen vintiö, tuo nikkarin- tai suutarinsälli: Kuten muurahaiset pitävät lehtimatoja lypsylehminään, niin hänkin pitää erityistä imartelijaa, schwabilaista, kuten niitä sanotaan!"
Mutta hänen täytyi kuulla lisää. Sveitsiläinen työmies laski ilmoille sellaisen itseylistys-tulvauksen kuin ainoastaan huonosti kasvatetut ihmiset voivat tehdä, joilla sitäpaitsi on alhaiset ajatukset ja tunteet. Mutta jota enemmän hän kerskaili ja itseään silitteli, sitä nolommaksi kävi hänen saksalainen toverinsa tai ainakin teeskenteli siten. Sillä herra tiesi mimmoinen syy sillä ketulla oli mielistellä tuota tolvanaa.
Mutta jota nöyremmäksi hän osottausi, sitä ylimielisemmäksi tuli toinen.
"Sinä olet yksi viisaista", huudahti hän, "sinä osaat panna arvoa sille, että olet Sveitsissä ja sellaisen kansan keskuudessa kuin meidän! Katsopas minua! Kaikki teemme ja järjestämme me itse kuten tahdomme ja minä olen yksi heistä enkä kysele neuvoa Jumalalta enkä perkeleeltä! Tänään vielä menen minä muutamaan neuvotteluun pohtimaan eräästä oikeussäännöksestä, jossa on yli tuhat paragraafia, ja huomenna minä nukun, sillä se kestää myöhään. Mestari saa sen sijaan nousta itse ylös ja tehdä työtä! Mitäs sinä siitä arvelet?"
"Minähän sanon sen aina, että minä häpeän olla saksalainen!"
"No, sehän ei ole aivan pois suunnilta, vaikka ette te saksalaisetkaan ole mitään naukumaijanpoikia! Ota nyt vain tarkoin esimerkkiä meistä!"
Salander ei voinut enää pidättää itseään. Vihasta punaisena löi hän nyrkkinsä pöytään ja huusi saksalaiselle: "Pitäisi hävetä puhumasta tuolla tavoin sen jolla kerta on niin mahtava isänmaa! Ja te, herra maanmieheni", kääntyi hän münsterburgilaiseen, "saisitte hävetä sillä tavoin sortamasta muukalaista ja antamasta hänen itseänne kiittää ja ylistää! Kymmenen vuotta olen minä ollut Ameriikassa enkä ole missään kuullut niin itserakkaan houkkion ja kerskailijan puhuvan kuin mitä te olette! Kylläpä meidän laitamme on kauniisti, kun nuori väki jaarittelee kuin harakat ja vanhat kätilöt! Hyi saakeli!"
Hän oli mielettömässä suuttumuksessaan huutanut niin kovasti, että ympärillä olevissa pöydissä istuvat ihmiset kääntyivät ja rupesivat kuuntelemaan. Sveitsiläinen oli ensin ällistyneenä katsahtanut ylös; nyt nousi hän jo seisoalleen, ojensi kätensä ja huusi: "Kuka te olette, kuka teidän on käskenyt kuunnella ihmisten puheita?"
"Minä en ole kuunnellut! Te itse olette puheinenne tulleet tähän, jossa minä olin jo ennestään!"
"Te olette sittenkin salakuuntelija! Jollei teitä miellytä meidän keskustelumme, niin menkää etemmäs! Mutta te olette joka tapauksessa nuuskija ja kansan halveksija!"