Martti Salander luuli huomaavansa, että hänen kaksi tytärtään ja heidän äitinsä eivät enää olleet tuttavallisessa ja avomielisessä suhteessa toisiinsa, että tyttäret elivät omaa elämäänsä ja salakähmäisesti vetivät yhtä köyttä ja että äiti sitävastoin näytti kovin vakavalta, jollei huolestuneeltakin, jota hän ei aina osannut salata, vallankaan sen jälkeen kun hän ei enää puuhaillut kaupassaan. Sillä Salander, jonka pääliike yhä edelleen ilman erityisiä ponnistuksia oivallisesti menestyi, kenties juuri sen vuoksi, ettei hän konstaillut eikä keinotellut, ollen enemmän kansallisiin harrastuksiinsa ja velvollisuuksiinsa kiintyneenä: Salander ei voinut kauemmin nähdä Maria rouvan ilman tarvetta kauppatoimessa itseään vaivaavan. Hän oli sen vuoksi tuon haarakaupan luovuttanut hyvästä rahasummasta muutamalle toimeliaalle nuorelle kauppiaalle sekä päästänyt kunnon puolisonsa lepoon, mihin tämä pitemmittä puheitta suostuikin. Koko voiton, minkä hänen sievonen pääomansa tuotti, oli hän vastaväitteitä kuulematta muodostanut aikoja sitten lupaamakseen perinnöksi vaimolleen, jotta tämä hänestä ja hänen onnestaan sekä onnettomuudestaan riippumatta ynnä hänen kuoltuaan lapsistakin riippumatta saattaisi elää epävarmoinakin aikoina. Kun hän siis mietteineen ja huolineen, jotka häntä painostivat, ei enää voinut kauppapulpetin taa sukeltautua, olivat hänen kasvonsa paremmin miehensä huomattavissa ja tämä kysyi syytä hänen huoliinsa.

Jos tuo kunnon vaimo puhua aikoi, niin olisihan hän sen itsestäänkin tehnyt. Hän loi silmänsä alas, hieroi käsiään aivankuin niitä olisi palellut ja sanoi sitten: "Meille on pudonnut tiili päähän!"

"Tiili? Miltä katolta sitten?" kysyi Martti hämmästyneenä, koska hänen täytyi puolisonsa vakavuudesta päätellä jotain arveluttavaa, jopa vaarallistakin olevan kysymyksessä.

"Enhän minä kuitenkaan voi sitä kauemmin omana tietonani pitää!
Tyttärillämme on mielitietty!"

"Yhteensäkö sama mielitietty?" kysyi mies hymyillen, hiukan keventyneenä, kun ei siitä sen kauheampaa tullutkaan.

Rouva pysyi järkkymättömän vakavana.

"Ei, erikseen, lyhyesti sanoen: he ovat kihloissa niiden kaksoskirjurien kanssa Varpusesta!"

"Niitä velhottaria! Kuinka se on tapahtunut, milloin, missä ja millä tavoin sitten? Pääsenpä todellakin myöhään asian perille! Onpa se kylläkin uutinen melkein kuin kattotiili, joskaan se ei samalla tavoin reikää päähän puhkaise!"

"Minun pääni se on tarpeeksi asti puhkaissut! Ajattelehan toki, kaksi tyttöä kahdenkymmenenviiden ja -kuuden vuoden ijässä tahtovat mennä naimisiin kaksikymmenvuotiasten kaksosten kanssa! Sehän on kuulumaton tapaus, molemmat, sekä ikä- että kaksosjuttu! Jos tässä edes olisi ikänaisia, jotka ottavat nuoria miehiä, useinhan sellaista tapahtuu, niin sille naurettaisiin, ja sillä hyvä! Mutta että tytöt, ikänsä kukoistuksessa ja toki nuoruutensa rajalla ollen tekevät sellaisen valinnan, untuvapeitteisille teikkareille, kaksi sisarusta kaksosille!"

"No, jonkunlainen romaanihan on sekin eikä juuri minullekaan mieluinen; mutta rakkaushan aina saa sellaisia kepposia aikaan; eikö sadastikin sanota, että se mitä todellisuudessa kokee on usein räikeämpää kuin kaikki se mitä mielessään kuvittelee?"