"Jospa se olisi sillä tehty!" sanoi rouva Salander; "mutta minusta on kuitenkin mieluinen asia, että sinä niin reippaasti ryhdyt asiaan sekä pidät sitä sen arvoisena. Minä en kykene toimimaan; minun sydäntäni likistää puhua täysi-ikäisten tytärten kanssa asioista, joiden ei pitäisi tulla kysymykseenkään. Jos Arnoldimme olisi täällä, niin tietäisinpä mitä minulla olisi!"
"No, mitä niin?"
"Huimapäisenä ylioppilaana, jollainen hän on, antaisi hän varmasti minun puolestani kyytiä noille kirjureille ja karkottaisi sisartensa päästä kaikki hullut haaveet!"
"Ah, hyväseni, siinä sinä et ole oikeassa! Hullut mielijohteet ovat valitettavasti enemmän sydämen itsepintaisuutta kuin intohimon tulisuutta. Sitäpaitsihan hän ei tule takaisin enää ylioppilaana, vaan lakitieteen tohtorina, ja pelkäänpä, ettei hänellä sen lisäksi ole enää taipumusta sellaiseen."
Muutamien päivien mentyä ilmaantui Salanderille tilaisuus olemaan saapuvilla noiden kavalluksen uhriksi joutuneiden kuhertelijain lemmenkohtauksessa. Joku aika sitten oli Martti Salander pakoittanut tyttärensä luopumaan nunnamaisesta käytöksestään ja liittymään muutamaan laulukööriin, joka ajoittaisin harjoitti suurempia sävellyksiä, ja yhdessä erään suuren orkesterin kanssa antoi konsertteja muutamassa kaupungin kirkoista. Heillä oli hyvä ääni ja saattoivat oivallisesti laulaa. Olisi barbarimaista, sanoi hän, olla ottamatta osaa sellaisiin harjoituksiin, joiden kautta saattoi olla avullisena valmistamassa muille iloa sekä hankkia itselleen vanhuuden varalta kyvyn ymmärryksellä kuuntelemaan ja nauttimaan kun ei enää itse pystyisi osaa ottamaan.
Samaan aikaan liittyivät veljekset Isidor ja Juliankin kööriin.
Nyt oli Leena kuiskannut rouva Salanderille, että huomisessa konserttiharjoituksessa, joka kestäisi myöhään yöhön, saisivat neidit tehtävänsä melkoista aikaisemmin suoritetuksi ja että he olivat rakastettujensa kanssa sopineet kohtauksesta.
"Arvaapas, minne he menevät!" sanoi Maria miehelleen, ilmaistessaan hänelle tuon tiedon. "Sinä et arvaa sitä, ja kuitenkin he ovat siellä usein olleet: suuressa puutarhassa, joka on sinun liikehuoneustosi takana!"
"Niitä velhottaria! Kuinka he pääsevät sisään? Eivät kai he toki minulta kähmine talon ja konttorin avaimia ja päästäne niitä vieraita poika junkkareita joka paikkaan?"
"Varjelkoon! He ovat löytäneet sen vanhan ruostuneen avaimen, joka kuuluu pieneen takaporttiin siinä puutarhanmuurissa, mikä puistoa rajoittaa syrjäkadun puolelta. Tytöt menevät sinne ensin, kymmenen minuuttia myöhemmin lähtevät kaksoset harjotuksista."