Sillä välin olivat sisarukset onnellisesti löytäneet omansa, kohtaamatta sen enempää kiusantekoa noiden veitikkain puolelta. Kumpikin sai juhlallisen suukon ja sitten paikan lemmittynsä rinnalla siinä puolipyöreällä penkillä, jonka jälkeen kuuluivat tuikeat komentosanat: "Ei syleilyjä, eli me menemme tiehemme!"
Ensi alussa näkyi tuo pieni seurue parittaisin keskustelevan, jonka vuoksi Salander ei saanut yhdestäkään sanasta selkoa. Hän näki tyttöjen istuvan suorina ja liikkumattomina kuin kivikuvat, samalla kuin Isidorin ja Julianin täytyi, kummankin kiltisti omansa puoleen kumartuneena, tyytyä pelkästään silmillään hyväilemään heidän kuun valaisemia kasvojaan.
Herra Salander kummasteli uudelleen tyttöjä; he tuntuivat hänestä yhden ja saman mielettömyyden kahdelta ruumiillistuneelta ilmaukselta, mielettömyyden, joka nuo onnettomat oli vallannut. Jos nyt toisen kaksosista täytyisi kuolla tai hän muuten häviäisi, niin jakautuisivatkohan he ehkä silloin pelkästään kahtia vai riippuisivatkohan lopulta molemmat tuossa jälelle jääneessä osassa niinkuin äidit Salomonin tuomiossa, jolloin tuo heidän luulotellun intohimonsa kummitus heidät turmioon saattaisi?
Häntä hirvitti ajatellessaan, että sellaiset sielulliset häiriöt olivat tulleet noiden niin kukoistavien tyttöjen osaksi. Ja yhä he siinä vielä istuivat ja kuiskailivat hiljaa nuorukaistensa kanssa, jotka juuri nyt hypähtivät ylös, hämmästyneinä jostakin sanasta.
Setti yksin jatkoi puhetta ja niin kuuluvasti, että isä pensaikossa saattoi sen ymmärtää: "Niin, te kauniit veljekset! On tapahtunut sellaista, mikä meihin koskee kipeästi! Teidän rouva äitinne on, kuten varmasti tiedämme, julkisella torilla puhunut sellaista, josta meidän täytyy päättää, että meitä sisaruksia pidetään rikkaina tai sellaisina, joista tulee rikkaita ja siis kaikki rakkaus ja uskollisuus koskeekin vanhempaimme luultua varallisuutta!"
Veljekset kavahtivat taapäin ja seisoivat hämmästyneinä noiden ankaroiden tyttöjen edessä; sillä Nettikin kääntyi synkkänä, vaikkakin vienommin äänin, kaksospuoliskonsa puoleen, tosin enää tarkoin tietämättä oliko se oikea, heidän paikkansa kun olivat vaihtuneet. Sisaruksetkin olivat nimittäin nousseet ylös ja astuneet noiden häiriölle joutuneiden kaksosten keskelle, jotka sanoja tavotellen astelivat edestakaisin.
"Jaa, niin se on, me emme ole mitään markkinatavaraa!" sanoi Netti ja pyyhkäisi silmiään, koettaen katseillaan tavoittaa tuon sekaannuksen kautta hukkaan pujahtanutta Juliania. Tuo mieluisa korvalehtien kopeloiminen oli hetken vakavuuden takia käynyt mahdottomaksi.
Setti oli samassa asemassa, pysyen kuitenkin maltillisempana.
"Puhu sinä, Isidor, jos teillä on jotakin sanottavaa!" huudahti hän intohimoisessa unheessaan kovemmin kuin olisi tahtonutkaan. Ja heti itsensä rohkaisten sai tämä viimeinkin sanoiksi.
"Minkä me sille voimme, jos kunnon mammamme siitä iloitsee, että hänen pojillaan on rikkaat morsiamet? Onko se hänelle synniksi? Ja olisiko se meille itsellemmekään synniksi tietää lemmittyjemme olevan turvatut elämisen huolilta? Vaikka me toivomme ja luotamme siihen, että omin voiminkin kykenemme heidät niiltä suojaamaan! Ei, kallis Settini! Ei minulle ole välttämätöntä sinun perintöäsi rakastaa; mutta sinua rakastaa on minulle välttämätöntä, sen vannon sinulle! Jätä rahat ja hyvyydet, vanhemmat, koti, isänmaa, kaikki ja tule minun kanssani! Minäkään en halveksi tulla köyhyyden tai oman itseni tähden rakastetuksi, minäkin tahdon jättää siihen paikkaan kaikki kauniit toiveet ja kaiken mitä vanhemmiltani saanen ja vaeltaa sinun kanssasi aina maailman ääriin!"