"Nyt se todellakin on tai pian tulee, niin! Nyt juuri on kysymyksessä taisteleminen ja kärsiminen! Vai pitääkö meidän kevytmielisesti jättää rakastettumme, nuo taivaan ihmelahjat!"
"Ja voitko sinä niin keveästi erota noista maailman parhaista vanhemmista? Jospa vain äiti voisi pitää niistä poika poloisista! Mutta tiedänhän, että hän ei sitä tee, ei, ei!"
"Hänen on hyvä sanoa, hän kun kaikkia vertaa isään, joka kylläkin on miesten malli, jolle ei ken hyvänsä vertoja vedä! Ja sittenkin on hänkin ehkä ollut samassa määrin pikku hulivili kuin nuo meidänkin keltakiharaiset kultasemme! Ja eivätkö he nyt jo ole ahkeroita kuin mehiläiset, ennenkuin elämisen huoliakaan tuntevat? Minä luotan äidin hyvyyteen, joka ei koskaan tyyten sammu, ja vieläkin enemmän isän suurempaan vapaamielisyyteen! Olen äsken lukenut erään todellakin paikkansa pitävän totuuden, että ainoastaan mies voi sanan täydessä merkityksessä olla humaani, olla sitä kaikissa elämän tiloissa! Minä ainakin tunnen, että minä naisena en siihen kykene, enempää en tahdo sanoakaan!"
Salanderia tuo vanhimman lapsensa odottamaton puhe hämmästytti siihen määrään, että hänen täytyi tarttua muutamaan nuoreen kuuseen ja sai siten tiheikössä aikaan pientä rapinaa. Sisarukset vaikenivat hiirenhiljaisiksi, tirkistellen säikähtyneinä pimentoon. Kun ei mitään enempää seurannut, sanoi Setti: "Se oli tuuli tai lintu, jonka unestaan herätimme. Istukaamme!"
He kääntyivät kivipenkkiä kohti, mutta eivät ehtineet vielä sen luo, kun portti puiston perällä alkoi narista. Tytöt seisoivat kuin lumottuina ja näkivät kaksosherrain varpaillaan ja kuiskien lähenevän pitkin kuun valaisemaa käytävää. Kaivokentälle saavuttuaan levittivät he empimättä käsivartensa lemmittyjään syleilläkseen, mutta tulivat pysäytetyiksi.
"Seis, herrasemme!" torui Setti pidätetyllä, mutta käskevällä äänellä, "on sovittu, että teillä tällaisissa tilaisuuksissa tulee olla erilaiset hatut, jotta jokainen daami voi tuntea oman ritarinsa! Nyt te tulette päässänne hatut, jotka ovat aivan samanlaiset kuin kaksi munaa! Kumpi nyt on Isidor?"
"Ja kumpi Julian?" lisäsi Netti.
"Minä!" huusivat molemmat yhtaikaa, ilmeisestikin piloillaan.
"Katsokaammepas!" komensi Setti suuttuneena, "korvalehdet esiin!" Hän astui toisen luo ja tarttui tämän oikeaan korvaan, sillä aikaa kuin Netti samalla tavoin tunnusteli toisen vasenta korvaa.
"Ahaa!" sanoi Salander itsekseen, "munakokkeli ja tippaleipä!" ja jälleen täytyi hänen hillitä itseään, estyäkseen äänekkäällä naurulla itseään ilmaisemasta. "Eiköhän minun olisikin maksusta näyteltävä näitä kahta mestariteostani yhdessä armastelijainsa kanssa?"