Nuo itkevät tytöt valmistausivat tottelemaan käskyä; mutta kun he kohtauksen aikana olivat jälleen tuntomerkeistä eksyneet ja pojatkin seisoa jurrottivat siinä epävarmoina ja liikkumattomina, ojensi kumpikin kätensä väärälle henkilölle, tarjoten pamppailevin sydämin huuliaan suudeltavaksi. Pojat eivät kumminkaan mielineet jättää asiaa semmoisekseen, vaan muuttivat reippaasti aseman, vaihtoivat tyttöjä sekä käsiä ja syleilivät kumpikin omaansa, jonka jälkeen he hämmingistä lamautuneina seurasivat herra Salanderia, Settin ja Nettin vaipuessa surkumielisinä alas kivipenkille.
Kun heidän isänsä oli laskenut kaksoset pienestä muuriportista, kierauttanut avainta kaksi kertaa ja pistänyt sen taskuunsa, palasi hän takaisin kaivon luo.
"Niin, nyt mennään äidin luo", huusi hän tytöille, "hän on kotona huolissaan! Kello on jo sivu kymmenen!"
Hän kulki heidän edellään taloon ja konttoriin, jossa paloi vielä valkea. Sillä aikaa kuin tytöt siellä tointuivat kokemastaan säikäyksestä niin hyvin kuin mahdollista, mietti Martti isä puhetta, minkä hän heille pitäisi ja minkä hän tahtoikin pitää; mutta kuta kauemmin hän noita täysikypsyneitä neitosia katseli, sitä vaikeammalta tuntui hänestä voida puheilla paljokaan vaikuttaa. Hän tyytyi sen vuoksi viskaamaan heille muutamia pisteliäitä murusia, jättäen äidin huoleksi ydinosan välttämättömästä esitelmästä.
"Tämäkö se nyt on", sanoi hän heidän eteensä pysähtyen, "sitä suurta harvinaisuutta, jota te olette tavoitelleet? Aiotteko sillä hyvinkin loistaa? Kaksi miestä, joita te ette voi toisistaan eroittaa, jos on vähänkin hämärä! Sen nyt tosin voisi auttaa eräällä ehdolla naimasopimuksessa, nimittäin että heidän tulisi käyttää kummankin erilaista partaa, toinen esimerkiksi täysipartaa, toinen viiksiä. Mutta tarkemmin harkiten, heillähän valitettavasti ei vielä lainkaan ole minkäänlaista partaa eivätkä ylimalkaan saakaan koskaan sellaisia, jotka olisivat kyllin tiheät, jotta ne voisi tuntomerkeiksi muovailla!"
Pilkka ei tuottanut toivottua vaikutusta; se vain syvästi katkeroitti tyttöjä, niin että he uudelleen rupesivat itkemään, kerettyään jo huolellisesti silmänsä kuivata.
"Oi, rakas isä", nyyhkytti Setti, "ei siitä ole ikinä mitään hyötyä, eihän se ole meidän vallassamme! Niin kauan kun he pysyvät meille uskollisina, emme heitä hylkää!"
"Niinkö?"
"Niin, isä!" huudahti nyt Netti, "sillä kuinkapa me muuten voisimme todistaa valintamme oikeaksi kuin pysymällä heille lujasti uskollisina?"
"Siinä se on, se sitkeä harhaluulo!" ajatteli Salander.