"Ja mitä kihlattujemme nuoremmuuteen tulee", jatkoi vanhempi tytär jokseenkin miellyttävästi, "niin tarvitsevat he vaimoikseen ei ainoastaan helliä vaan myöskin äidillisiä naisia, jotka osaavat heitä ohjata! Heidän omalla äidillään ei ole niitä ominaisuuksia, joita vaadittaisiin reipasten nuorukaisten ohjaamiseen. Mutta me, Netti sen voi todistaa, olemme jo saavuttaneet jalostavan vaikutusvallan heihin nähden, he kuuntelevat meitä ja mieltyvät siihen mitä me sanomme."
Netti antoi vitkastelematta todistuksensa: "Se on totta mitä Setti sanoo, he ovat jo paljon säädyllisempiä, jopa sivistyneempiäkin kuin oppiessamme heitä tuntemaan!"
"Tuo herran nimessä kuulestaa joltakin, siinä voi jotain perää olla!" ajatteli edestakaisin asteleva herra isä; "mutta siinä tapauksessa niiden junkkarien on täytynyt olla kutakuinkin hillittömiä!" Ääneensä sanoi hän: "Tänään ei tästä jutusta tule sen valmiimpaa! Tulkaa, lähdetään!"
Hän sammutti valkean ja vei nuo ahdistetut neitoset huomaamatta kadulle. Äänetönnä asteli hän heidän rinnallaan; että hän ei ottanut iloisesti kuten muulloin lapsiaan kädestä, vaan sitävastoin kuului pari kolme kertaa huokaavan, alkoi heidän sydäntään taas likistää, kuta lähemmäs kotia he tulivat. Ja kun he astuivat huoneeseen, jossa äiti aivan yksinään istui pöydän ääressä ja kutoi sukkaa, tunsivat he kukoistavasta neitoijästään huolimatta syvästi hairahtuneensa. He eivät sentään yrittäneetkään makuuhuoneeseensa pujahtaa, vaan istuutuivat hiljaa seinän viereen ja katselivat surullisina lattiaan.
"Hyvää iltaa, eukko!" sanoi Salander, "siinä ovat linnut satimessa! He pyytävät sinulta anteeksi ja lupaavat toistaiseksi jättää kaiken enemmän ulos lentelemisen! Sillä he ovat olleet enemmän ajattelemattomia kuin kevytmielisiä ja joka tapauksessa enemmän kevytmielisiä kuin pahoja!"
"Sitä vielä puuttuisi, että sitä pitäisi sanoa enemmän pahuudeksi kuin kevytmielisyydeksi!" vastasi Maria Salander ylös katsomatta.
Tämän lyhyen sananvaihdon esineet eivät olleet sellaisiin sanoihin tottuneet eivätkä olisi koskaan uskoneet heille niin tehtävän. Turvattomina he siinä yhä vaieten istuivat.
"Jos teillä on vielä nälkä", sanoi äiti, "niin voitte mennä kyökkiin; täällä on aikaa sitten ruoka korjattu pöydältä. Vuoteen löydätte myöskin hyvin, olettehan jo tarpeeksi vanhoja!"
He nousivat ylös ja menivät peräkkäin kyökkiin, jossa he vain sytyttivät kynttilän ja ilman syömättä nousivat rappusia ylös makuuhuoneeseensa. Ullakossa heidän päällään makasi vuoteessaan hiirenhiljaa palveliatar, joka vähää ennen oli sinne hiipinyt.
Alhaalla kutoi huolestunut äiti edelleen, edes silmukkaakaan pudottamatta.