"Sinä olet siis todellakin tavannut heidät yhdessä?" kysyi hän mieheltään.
"Tietysti olen! Ensinnä marssivat kirkkaassa kuutamossa lapsemme esille ja sitten ne pahanpäiväiset Weidelichin nuoret; minä pistäysin piiloon kaivon takana olevaan pensaikkoon, näin kaikki mitä tapahtui ja kuulin melkein kaikki mitä puhuttiin. Heti alussa täytyy minun sanoa, että minä, lukuunottamatta sitä salakähmäisyyttä, jolla he ovat meitä pettäneet, en nähnyt enkä kuullut mitään, mikä ei olisi luvallista kunniallisille rakastuneille; melkeinpä väittäisin, etten nähnyt enkä kuullut edes kaikkea luvallistakaan, mikäli ainakin minä, luvallasi sanoen, meidän omasta käyttäytymisestämme muistan. Lapsilla näytti olevan merkillinen vaikutusvalta niihin lurjuksiin —"
"Suo anteeksi, Martti", keskeytti hänet Maria, "mutta sinä puhut nurinkurisesti ja narrimaisesti! Päinvastoinhan on totta, että niillä lurjuksilla on onneton vaikutusvalta lapsiimme!"
"Ei niin, Maria! Tämä tarkoittamasi pakkovalta on itsessään tytöissä, niissä nuorukaisissa se ei koskaan voisi olla; se on tuo harhaluulo, josta he kärsivät! Kuitenkin, annahan kun kerron edelleen!"
Hän kuvaili hänelle tapausten koko kulun niin tarkoin ja havainnollisesti kuin mahdollista, jolla aikaa äiti milloin epäilevän, milloin kummastuneen, mutta koko ajan suuttuneen näköisenä katsoi eteensä, pudisti päätään ja alkoi jälleen kutoa.
Äkkiä heitti hän sukan pöydälle.
"Minä en voi sille mitään! He ovat minua äitinä loukanneet; minä en ole tottunut, senjälkeen kuin sain lapsia, enkä kotoanikaan ole saanut tottumusta puhua visseistä asioista, joita ei saisi olla olemassakaan. Minä uskon nytkin vielä, että hyväluonteiset lapset menestyvät parhaiten, jos he näkevät kotiväen, nimittäin isän ja äidin elävän itsensä avoimesti ja nuhteettomasti, ilman siitä saarnaamatta. Ja nyt tämä kahden tyttären vuosikausien viekkaus juuri äitiä kohtaan!"
"Ei sinun pidä sitä yksistään siltä kannalta ottaa. Se on nyt herran nimessä kerta tapahtunut, uusi tapaus ihmiselämästä, mistäpäs ne tulisivat, jollei yhä uusia tapauksia esiintyisi? Ehkä viheliäinen huvinäytelmä, ehkä mieltäylentävä vakava draama!"
"Ja kuinka nyt on laita? Mitä on odotettavissa?"
"Kuten sanoin sinulle, he selittävät ei jättävänsä kaksosia, he ajattelevat tehdä heistä mitä tahtovat ja mikä hyvää on! Mutta että heidän seurustelunsa tähänastisessa muodossaan lakkaa, siitä minä olen jokseenkin varma. Sillä kun minä annoin kuulua sanat perinnöttömäksi tekemisestä, tunsin minä selvästi, että herrasväki nöyrtyi. Minun täytyi se tehdä, koska heidän puoleltaan jo puhuttiin täysi-ikäisyydestä."