Rouva Salander kävi tällöin kuolemankalpeaksi ja tavoitti kädellään sydänalaansa.
"Tehdä perinnöttömäksi!" toisti hän valittavalla äänellä, "voitko sinä sitten tehdä sen tuollaisen asian takia?"
"Oikeastaan ei se suinkaan ollut helppoa", vastasi Martti mahdollisimman vakavasti, "hyvä asianajaja voisi kumminkin sopimattoman käytöksenkin, jatkuvan vanhempien halveksimisen ja pettämisen, lasten kiittämättömyyden jo sellaisen sorvata esille niin, että keskinkertaisen terävänäköiset tuomarit sen kyllä hyväksyisivät perinnöttömäksi tekemisen syynä."
Maria Salander pani kutomakojeensa kokoon. Kyyneleitä vieri hänen poskilleen, hänen niistä piittaamatta.
"Niin pitkälle on siis jo tultu", sanoi hän, sammuttaessaan lamppua ja ottaessaan kynttilää maatamenoa varten, "niin pitkälle, että tässä talossa täytyy sellaisen sanan kaikua! Menettää kaksi lasta!"
Martti tuki ja ohjasi horjuvaa vaimoaan ja lohdutti häntä käydessään: "Oi, ajattelehan nyt toki, että minun täytyisi olla jo kuollut, kun testamentti avattaisiin ja sen kimppuun alettaisiin käydä! Jos minä sitten maanpovessa maatessani voittaisinkin oikeusjutun, niin voisittehan sinä ja poikasi Arnold antaa tytöille kaiken jälleen!"
Isidor ja Julian olivat hyvin säikähtyneinä ja noloina jääneet seisomaan pimeälle kadulle puutarhan muurin taakse ja sitten päättäneet palata takaisin lauluharjoituksiin, paremmin poissaoloaan peittääkseen. Kuultuaan harjoituksia vielä kestävän istuivat he tarjoiluhuoneeseen, missä väliaikaa pitävät laulajat virkisteleivät, ja he tekeysivät kuin olisivat he koko ajan olleet saapuvilla. Sitten vasta lähtivät he Varpuseen, jossa vanhempain kodissa oli heille kummallekin laitettu ja sisustettu pieni soma lukuhuone.
Vähitellen alkoivat he kyetä puhumaan illan tapauksesta, mutta eivät tulleet siitä hullua hurskaammiksi. Vallankin kaksi seikkaa tuosta tapauksesta kohosi heidän eteensä: Ennen isän tuloa heidän kihlattujensa moite ahneudesta johtuvan rakkauden takia, ja sitten ensimainitun uhkaus tyttärien perinnöttömäksi tekemisestä. Molemmat seikat olivat salaisessa suhteessa toisiinsa. Neidit eivät tahtoneet olla perinnön vuoksi rakastettuja ja isä evätä sen heiltä, jos he yleensä sallisivat itseään rakastettavan. Mutta voisiko ukko todellakin tehdä heidät perinnnöttömiksi? Tästä seikasta heillä alkavina notariuksina oli jonkinlaista kokemusta, oli selvillä sitä koskeva perintölain osa. Neuvottelun tulos oli kutakuinkin järkevä: He pitivät parempana mukautua herra Salanderin käskyyn ja lakkauttaa yhtymiset tyttöjen kanssa, estääkseen kysymystä missään tapauksessa kärjistymästä. He arvelivat, ettei tytöilläkään olisi mitään halua jouduttaa tuota epämääräistä vaaraa, ja etteivät he voisi yksistään täysi-ikäisyydestä elää, jos välit vanhempain kanssa rikkoutuisivat; ja he pelkäsivät morsiantensa äitiä vielä enemmän kuin isää.
Sitä vastoin päättivät he pitää yhteyttä kirjeellisesti yllä ja siten odottaa aikaa, joka heidän suunnitelmansa ja toiveensa kruunaisi. Molempien rakastettujensa uskollisuudestahan he olivat varmat, samoinkuin omastaankin ja kun he asian tätä puolta koskevaan keskusteluunsa sirottelivat joukon poikamaisia ja keveitä sanakukkasia, sai heidän keskustelunsa mitä kummallisimman sävyn. Ja kuitenkin olivat he tässäkin tosissaan, muutoinhan olisi täytynyt hullusti käydä, jolleivät tuollaiset nuoret veitikat olisi kyenneet olemaan kiitollisia sellaisen sisarusparin antautumisesta.
Kotona päättivät he vaieta asiasta, ettei mamma saisi aikaan uutta häiriötä.